Namikoita kuonoon

9.3.2018


U19 SM-sarjassa pelattiin toissa lauantaina vieraissa Helsingin Namikaa vastaan ja nyt tiistaina siirretyssä iltaottelussa kotipeli Turun Namikaa vastaan. Molemmissa otteluissa MuKijengin rutiini riitti voittoon saakka. Valmentajan päiväkirja on täten hieman myöhässä taisteluväsymyksestä johtuen.

Malmilla kotijengi roikkui pitkään reilun kymmenen pisteen takana, kunnes kolmannen jakson puolivälin jälkeen ero repesi n. 20 pisteeseen ja matsin loppua kohden vielä suuremmaksi. Namika pelasi nuorella jengillä yritteliäästi ja kaikki tilanteet loppuun saakka. MuKilta isoimmat onnistujat olivat korin aluksia dominoinut Lähdetniemi sekä liukas ja taitava Dahlberg. Osse Koskela koulutti myös entistä jengiään 17 pinnan edestä, niin kuin pitikin. Lopputulos 98-63.

Turkua vastaan pelatussa kotipelissä oli täydellinen nöyryytys ja selkäsauna Malmin M1DB-derbystä alla ja ottelun suurin tavoite oli palauttaa ilo elämään ja saada onnistumisia kaikille. Valmennus päätti alkaa harjoittelemaan 2-2-1 prässiä koko ottelun ajan ja se oli toki hieman kyseenalainen päätös, koska kyseistä puolustusmuotoa on harjoiteltu viimeksi B-junioreissa, jos edes silloinkaan. Kuitenkin koska valmentaja on aina oikeassa, niin pelaajat alkoivat sinisilmäisinä toteuttamaan Kalifin käskyä. Pelin vauhti ja intensiteetti olivat valinnasta johtuen melkoisen hurjaa ja se oli ehdoton plussa ottelutapahtumasta. Myös se, että jo puoliajalla kaikki MuKijengin pelaajat olivat pisteillä paitsi Tuomas ”Kivikäsi” Oksa, oli toki positiivista. Lopulta myös Tume onnistui saamaan pelivälineen naruihin saakka ja ottelun lopputulokseksi kirjattiin 122-88.

Ottelun ehdottomia kohokohtia Tumen pussin pohjalle saaman yksinläpileijapin lisäksi oli Karri ”Karrikoira” Kortemaan isältään oppima avojäätaklaus, jossa nuorimies ei omasta mielestään rikkonut ketään. Onneksi vastustaja selvisi tilanteesta ilman ambulanssia. Myös Roope Karhusen väkevät korit hänen kauden ensimmäisessä U19 SM-ottelussa olivat mieltä kirkastavia.

Viikonloppuna meno jatkuu, kun siipirikkoinen -01 ikäluokka lähtee EYBL turnaukseen ja kaikki loput jäävät pelaamaan ensin lauantaina tuplakierroksen U19 kotipelejä ja sen jälkeen sunnuntaina M1DB runkosarjan päättävän pelin Aalto-Basketia vastaan. Ensi viikon keskiviikkona alkaakin jo M1DB pudotuspelivaihe ja siinä vastaan astelee puolestaan JyWe. Pudotuspelejä pelataan kahden päivän välein ja samalla myös U19-sarjat jatkuvat täyttä häkää. Kausi alkaa siis huipentumaan ja otteluruuhka painamaan päälle. Nyt tarvitaan jokainen jätkä terveeksi ja kaikkien pelipanosta kentälle.