M1DA & U19 SM kaudet kovassa vauhdissa!

3.11.2019

Smart casual koodina MuKi U19 pelien katsomossa. Mallina tohtori Ailio.

Pelit ovat jatkuneet viimeisen reilun kahden viikon aikana oikein urakalla ja M1DA:ssa on kohdattu vieraissa ToPo ja Oulu sekä kotona FoKoPo. U19 sarjassa taas takana on kaksi kotipeliä ensin Katajaa ja sitten Vilpasta vastaan. Ottelut ovat pääsääntöisesti olleet tasoltaan asiallisia ja voittojakin on pystytty kairaamaan

Ykkösdirressä Munkan derbyssä Mukijengi oli aika-ajoin helisemässä ToPon hakkaavan miespuolustuksen kanssa ja hyökkäyksessä Miki Kuusisto pelasi todella vahvan matsin pistäen palloa pussiin eri etäisyyksiltä läpi ottelun. MuKi kuitenkin rimpuili mukana ja sai viimeisellä neljänneksellä onnistumisia laajalta rintamalta kääntäen matsin itselleen viimeisen minuutin aikana. Makea voitto, jossa onnistujia löytyi koko rosterin leveydeltä. FoKoPo ottelussa taas sattui napsut kohdalleen ja kotijengi paukutteli naruihin kolmospussitukset 18/36 tarkkuudella. Toki asiaa auttoi FoKoPon toteemipaalupuolustus, jossa kukaan ei ainakaan liikaa yrittänyt heittoja häiritä. Matsi murskalukemin MuKille ja kohti uusia haasteita.

Oulussa vierasmatsissa Ynniä vastaan taas pelisuunnitelma oli selkeä ja askelmerkit matsiin sovittu hyvissä ajoin etukäteen. Pallosta piti pitää huolta ja keskittyä hyökkäyksessä sen jakamiseen ja hyvien paikkojen rakenteluun kaikessa rauhassa, ettei Oulun jenkit pääse vapaalle kentälle vipeltämään. Puolustuksessa taas oli tarkoitus sumputtaa korinalustaa ja pakottaa jenkit syöttämään palloa. Ensimmäisellä puoliajalla toteutus ja peli kokonaisvaltaisesti meni kirjaimellisesti niin katastrofaalisesti, kun tuollaisella hyökkäyspään talentilla sen on mahdollista mennä. MuKin pelin tasoa voisi kuvailla sanalla supermikrot. Palloa syöteltiin jenkkien käsiin ja katseltiin donkkien paukuttelua parhailta paikoilta. Ja jos palloa ei ehditty menettää ensimmäisten syöttöjen aikana, linkosi vuorotellen joku kuulan kohti koria heti valoa nähdessään. Onneksi puoliajalla valmennuksen oli mahdollista ottaa rauhoittavia ja pelaajiston taas vaihtaa pukukopissa uudet vaipat housuun. Kun oma geimi alkoi sitten lopulta löytymään, ero rupesi pikkuhiljaa ja kori korilta pienentymään, kunnes viimeisillä minuuteilla mentiinkin kissa-hiirileikkiä ja johto vaihteli jengien välillä. Ynni oli lopulta onnekkaampi ja ansaittu voitto pinnan erolla Ouluun! MuKista pelasi hyvin tai omalla tasollaan oikeastaan vaan Cedu Latimer sekä Joonas Timonen, joten taisteluilmeeseen ja sinnikkyyteen on oltava tyytyväinen tappiosta huolimatta.

Jatkossa pallosta huolehtimiseen sekä hyökkäyksessä paikkojen rakenteluun ja heitonvalintoihin on laitettava erityisesti huomiota. Tällä hetkellä menetyksiä tulee liikaa ja heitonvalinnat ovat aika-ajoin järkyttäviä. Puolustuksessa takakentän pallopaine on erityisen tärkeässä asemassa, koska joukkue ei harjoittele juurikaan yhdessä. Punainen lanka joukkuepuolustuksessa on olematon vähäisestä yhteisreenistä johtuen, joten 1vs1 puolustuksen on kaikessa raadollisuudessa onnistuttava aina hyvin, jos otteluissa halutaan taistella voitoista.

U19 SM-sarjassa taas ToPo matsin jälkeisenä sunnuntaina vastassa oli Joensuun Kataja. Pelin taso oli MuKilta niin heikkoa, että ottelussa ei pystytty kilpailemaan lainkaan. Peli-ilme oli ylimielinen ja välinpitämätön. Vaikka joukkueelle tärkeitä pelaajia olisi loukkaantuneena tai sairaana, niin jäljellä olevien on aina puristettava itsestään irti kaikki mahdollinen energia, muuten ei ole mahdollista toteuttaa pelisuunnitelmaa missään muodossa. Matsista ansaittu murskatappio ja leuka rinnassa kohti uutta treeniviikkoa!

Seuraavana lauantaina vastassa oli Salon Vilpas ja taas poissaoloja kiitettävä määrä. Onneksi Niko Österlund & Noah Piipari saatiin matsiin lainaan nuoremmista ikäluokista ja jätkät täyttivät ruutunsa hienosti. Peli-ilme oli kokonaisvaltaisesti erinomainen ja puolustuksessa tehtiin kovasti duunia läpi ottelun, josta palkintona Vilppaan pitäminen 56:ssa pisteessä, lähes 25 pistettä alle heidän keskiarvonsa. MuKin U19 jengissä on useita vahvoja ja sinnikkäitä 1vs1 puolustajia, joiden on mahdollista tehdä vastustajan olo äärimmäisen epämukavaksi. Levypalloissa jengi on todella kova ja useampi rosterista pelaa selvästi riman yläpuolella. Myös avoimella kentällä nopeutta ja korintekokykyä löytyy roppakaupalla, samoin kuin heittotaitoa! Jengin täytyisi tunnistaa omat vahvuudet ja alkaa toteuttamaan itseään treeneissä ja geimeissä sillä tasolla, millä se on mahdollista. Energiaa tarvitaan todella paljon ja se ei itsestään kentälle siirry.

Kaudet jatkuvat tulevana viikonloppuna Kisiksellä, kun lauantaina U19 sarjassa klo 14:20 alkavaan matsiin Helsinkiin matkustaa Tampereen Pyrintö ja sitten sunnuntaina ollaankin jännän äärellä, kun ah niin lahjakas ja huippuunsa viritetty koko Suomen HBA tulee vieraaksi klo 16:00 alkavaan matsiin. Toivottavasti meno on kuin moukarihäkissä ja tunteet pinnassa kaikilla jengeillä!

Tervetuloa katsomoon!!

 

//JT