Tervetuloa MuKin nettisivuille

Ajankohtaista

Suomi tutuksi (30.9.2016)
Viikonloppuna pelataan tulevan kauden osalta tärkeitä otteluita, kun A- ja B-poikien SM-sarjajoukkueet saadaan karsintapelien jälkeen selville. MuKi on viikonlopun koitoksissa mukana kolmella joukkueella ja kaikilla on tähtäimessä nuorten SM-sarjapaikka.
MuKi 2 jatkaa lohkoykkösenä A-poikien toiselle SM-karsintakierrokselle. Nokialla pelatuissa avauskarsinnoissa MuKi voitti kaksi ensimmäistä otteluaan (Sykki ja BC Nokia), mutta viimeisessä pelissään munkkalaiset kärsivät selvän tappion (Rocks 2).
MuKin C-pojat matkasivat viikonloppuna Viron Rakvereen harjoitus-/pelileirille. Matka käynnistyi perjantaina puolenpäivän jälkeen Länsiterminaalista 22 pelaajan, kolmen valmentajan sekä huoltojoukon voimin.
Munkkiniemen Kisapoikien alkavan kauden valmentajat ovat selvillä. Seuraan on liittynyt uusia rutinoituja juniorivalmentajia ja vanhatkin koutsit jatkavat munkkalaisseurassa.
Nuorimmat mukilaiset aloittavat harjoittelun syyskuun alussa. Ensimmäiset treenit pidetään torstaina 1.9. Munkkiniemen yhteiskoulussa klo 17:00-18:00. Nyt kaikki pikkujannut treenaamaan korista ja pitämään hauskaa.
MuKin vanhemmat A-pojat sekä B-pojat matkasivat viime viikonlopuksi Viroon pelaamaan MuKille perinteistä NG Mini Cupia. Tuloksellisesti turnaus meni hienosti, kun B-pojat kärräsivät voittopystin kotiin ja A-pojatkin toivat turnauksesta hopeaa.
Nollanollat olivat viikonloppuna entisen EHBT:n eli nykyisen Tallink Tournamentin A-poikien kutsusarjassa. Vastassa oli maan parhaat 98-99 pumput ja haaste siis ainakin pituudeltaan sekä hauiksen paksuudelta astetta Mukijengiä väkevämpi. Tuloksena olikin 5kpl häviöitä tiukkojen vääntöjen jälkeen.
Viikonloppuna pelataan kauden ensimmäisiä otteluita ja MuKin joukkueet ahkeroivat oikein urakalla. Vanhimmat A-junnut (99-98 synt.) ja B-pojat pelaavat Rakveressa NG Mini Cupia ja loput MuKijengit kirmaavat Espoon saleissa Tallink Tournamentin peleissä.
MuKin miesten joukkueelle myönnettiin paikka miesten 1B-divariin heinäkuun alussa. Nyt MuKi järjestää alkavalla viikolla avoimet harjoitukset pelaajille, joita kiinnostaa pelaaminen miesten 1B-divisioonassa tai MuKin A- ja B-poikajoukkueissa.
Huomenna perjantaina Suomen U16-maajoukkue aloittaa kisaurakkansa Puolassa järjestettävissä EM-kisoissa. A-divisioonassa pelaava Suomi kohtaa Kreikan avausottelussaan ja Suomi-paita päällä kentälle kirmaa myös neljä vauhdikasta MuKi-takamiestä.
RSS ATOM