MuKi matkaa jälleen Kotkaan

10.9.2013

Jatkuuko MuKin vauhtipeli myös kahden viikon päästä toisissa SM-karsinnoissa?
Jatkuuko MuKin vauhtipeli myös kahden viikon päästä toisissa SM-karsinnoissa?

MuKi pelaa myös toiset SM-karsintansa Kotkassa syyskuun 21. ja 22. päivä. B-junioreiden SM-sarjapaikasta taistelevat MuKin lisäksi myös KTP, Wartti Basket, Salon Vilpas ja Rekolan Urheilijat.

MuKi voitti viime sunnuntaina Kotkassa pelattujen 1.SM.karsintojen viimeisen ottelunsa. Vastassa ollut MaSu joutui taipumaan lukemin 52-81 ja voitollaan MuKi varmisti SM-karsintalohko C:n ykköspaikan.

MuKi pystyi viikonlopun aikana peluuttamaan 15 pelaajaa, mikä tietää hyvää myös jatkokarsintoja ajatellen. Valmentajien ei tarvitse peluuttaa poikia puhki vaan joukkueesta löytyy sopivasti syvyyttä energisen pelin toteuttamiseen myös vajaan kahden viikon päästä pelattavissa toisissa SM-karsinnoissa.

Toiset karsintalohkot arvottiin eilen ja MuKin arpa nousi lohkoon E, joka vaikuttaa ennakkoon tasaiselta. Lohkossa ei ole yhtään ns. ylikylän-joukkuetta ja odotettavissa on tiukkoja otteluita. Muutamalla huippulupauksella varustettu KTP kantaa kuitenkin karsintalohkon suosikin viittaa yllään.

Munkkiniemen Kisapojille lohkon joukkueet ovat jo varsin tuttuja. Elokuussa Kaarinassa pelatussa harjoitusturnauksessa MuKi voitti KTP:n ja hävisi Vilppaalle. Ainakin MuKin ja KTP:n kokoonpanot olivat silloin vahvasti vajaamiehisiä, joten pitkälle meneviä johtopäätöksiä ei kyseisen turnauksen lopputuloksista kannata tehdä.

Wartti Basketia vastaan MuKi on jo pelannut syksyn aikana kahdesti ja kummallakin kerralla myös voitokkaasti. Rekola on menettänyt vuoden aikana useamman B-juniori-ikäisen pelaajansa toiseen seuraan, joten Munkkiniemessä ei pystytä arvioimaan RU:n nykyistä iskukykyä etukäteen.

MuKi vältti lohkoarvonnassa ns. "kuolemanlohkon", jonka muodostavat Namika Lahti, HonSu, LoU, FoKoPo ja Korihait. Tässä lohkossa on useampi SM-sarjaan kuuluva porukka, mutta valitettavasti pari hyvää joukkuetta tästä lohkosta joutuu tyytymään valtakunnallisen 1.divisioonan otteluihin tulevalla kaudella.

MuKi pääsee siis toistamiseen lyhyen ajan sisällä kokemaan kotkalaista koripallokulttuuria. Viime viikonloppuna joukkueet saivat nauttia hienoista puitteista, kun juniorit pääsivät pelaamaan legendaarisessa Karhuvuoren urheilutalossa. Lisäksi turnauksen tuomarityöskentely oli loistavaa, kuten myös tilastointi ja kahvilapalvelut. Oman mausteensa turnaukseen tuo myös kotkalainen leppoisa huumorimeininki, joka saa vierailijat tuntemaan olonsa kotoisaksi.

 

Otteluohjelma:

la 21.9.
klo 10.00 KTP - Rekolan Urheilijat
klo 12.15 Wartti Basket - Salon Vilpas
klo 14.30 MuKi - KTP
klo 16.45 Rekolan Urheilijat - Wartti Basket
klo 19.00 Salon Vilpas - MuKi

su 22.9.
klo 10.00 KTP - Wartti Basket
klo 12.15 MuKi - Rekolan Urheilijat
klo 14.30 Salon Vilpas - KTP
klo 16.45 Wartti Basket - MuKi
klo 19.00 Rekolan Urheilijat - Salon Vilpas