Hyvillä mielin kotimatkalle

25.1.2015

Miika Heinonen menossa päättäväisesti korille.
Miika Heinonen menossa päättäväisesti korille.
Tuomo Antikainen valittiin All Stars-viisikkoon.
Tuomo Antikainen valittiin All Stars-viisikkoon.
Kristofer Veismann pääsee koko ajan paremmin sisään joukkueeseen.
Kristofer Veismann pääsee koko ajan paremmin sisään joukkueeseen.

MuKin kaksi viimeistä peliä päättyivät tappioon sekä voittoon. Lauantai-iltana MuKi kärsi 13 pisteen tappion liettualaiselle VKM:lle, mutta sunnuntaina suomalaiset kaatoivat pitkät puolalaiset 31 pisteellä.

Lauantain vastustaja pelasi erittäin kovaa ja terävästi. Fyysisten liettualaisten screenit osuivat kohdalleen, levypalloihin rymisteltiin ja palloa painostettiin tiukasti. MuKin pojilla meni pasmat sekaisin ja vastustaja repäisi piste-eron, mitä MuKi ei enää hyvästä yrityksestä huolimatta saanut kurottua kiinni.

Ottelu oli selkeästi turnauksen kovin ja liettualaisten pelitempo sekä aggressiivisuus oli osalle MuKin pojista hieman liikaa. Aristelusta johtuneet pallonmenetykset ottelun alussa koituivat MuKin kohtaloksi, mutta joukkue kasasi rivinsä kuitenkin vielä yhtenäisiksi ja pelasi ihan kelvollisen toisen puoliajan.

Turnauksen viimeisenä päivänä MuKi kohtasi erittäin isokokoisen KKS Kobierzycen Puolasta. Vastustajan valmentakaksikko (208 cm ja 210 cm) heitti kentälle avausviisikon, jossa oli neljä parimetristä kaveria. MuKi jäi auttamattomasti pienemmäksi, mutta joukkue otti ensimmäistä kertaa käyttöönsä paikkapuolustuksen, joka toimi kuin se kuuluisa junan vessa. Munkkalaisjoukkue tukki korinalustan ja pakotti puolalaiset häirittyihin kaukoheittoihin, jotka eivät löytäneet osoitteeseensa.

Toisessa päässä pyöri jälleen iloinen MuKi-koris ja onnistujia löytyi useampia. Turnauksen aikana moni pelaaja nosti tasoaan ja vielä kun vastustajan turha kunnioitus jää pois niin kehitys vain jatkuu.

Turnausjärjestäjät valitsivat Tuono Antikaisen All Stars-viisikkoon ja Enzo Kaminen sai parhaan pelaajan palkinnon. Vaikka heidät huomioitiin palkinnoilla, niin jokainen MuKin pelaaja ansaitsee maininnan tai ainakin lakupötkön paluulaivalla.

 

MuKi – VKM 42-55
MuKi – KKS Kobierzyce 70-39