Tytöillä edessä pitkä reissu Keski-Suomeen

31.1.2015

Voiton jälkeen kotimatka on kevyempi, vaikka repussa pisteitä enemmän onkin.
Voiton jälkeen kotimatka on kevyempi, vaikka repussa pisteitä enemmän onkin.

MuKin B-tyttöjen sarjakauden pisin vieraspelimatka on edessä huomenna, kun bussi aamuvarhain kurvaa Professorintieltä kohti Äänekoskea. Paluumatka tuntuu vielä pitemmältä, ellei repussa ole kahta sarjapistettä.

– Huima on laadukas joukkue, minkä todistaa se, että joukkue on kaatanut kotonaan toisen "suurista", eli Helmi KaPon (9.11.2014 50–49). Pitkä matka ja aikainen herätys ovat totta kai harminamme, mutta niistä huolimatta meidän täytyy olla valmiita peliin heti ensihetkistä, munkkiniemeläisten päävalmentaja Jari ”Napru” Kolehmainen korostaa.

– Huima vaihtelee puolustusmuotoaan ja yrittää siten horjuttaa vastustajan hyökkäyskuvioita. Uskomme kyllä omaan tekemiseemme ja varsinkin puolustuspelaamisemme viikko sitten Pyrintöä vastaan oli rohkaisevaa.

Joukkueiden edellisessä kohtaamisessa joulukuun puolivälissä pisteet jäivät Helsinkiin lukemin 60–48. Tuolloin ottelu oli tasainen ja munkkalaiset repivät selvältä tuntuvan eron vasta kahden viimeisen minuutin aikana. Odotettavissa on tälläkin kertaa tiukka taisto, jossa jokainen ”toisen jakson 6. minuutilla” kentän pinnasta omalle joukkueelle noukittu pallo tai vastaavasti hieman löysästi puolustettu tilanne voivat ratkaista koko ottelun. 

Äänekoskelaisten taivaalle on tammikuussa tuprahdellut selluntuoksuisia pilviä, sillä ”herhiläisillä” on alla tappiot Pyrinnölle ja Helmi KaPolle. Ainoa voitto on tullut sarjajumbo Catzistä. MuKin viime sunnuntain Pyrintö-peli puolestaan osoitti karvaan Jymy-tappion jälkeen, että joukkue on taas valmis tekemään töitä sarjapisteiden eteen.

Äänekosken Huima – Munkkiniemen Kisapojat 1.2. klo 13.30 Äänekosken liikuntatalo