A-pojille voitto kierroksen kärkiottelussa

6.3.2017

Tom Niiranen on kehittynyt huimasti kauden aikana ja se näkyy pojan otteissa.
Tom Niiranen on kehittynyt huimasti kauden aikana ja se näkyy pojan otteissa.

MuKin A-pojat jatkoivat viimeisen härkäviikonlopun urakointiaan tuplakierroksella kotiluolassa, kun VK1-sarjassa vieraaksi tuli Kouvot ja SM-sarjassa Helsingin Namika. Molemmilla joukkueilla oli panosta, kun valtsikkajengillä metsästetään Final 4 paikkaa ja SM-jengillä taas kotietua välieriin.

Ensimmäinen matsi Kouvoja vastaan alkoi MuKijengin hallinnalla ja varsinkin Robin Åvist sekä Tom Niiranen heiluttivat korisukkaa ahkerasti. Teneriffan etelänleiriltä kotiutunut Robin pelasikin pirteän matsin ja toivottavasti reilun viikon kova syöminen on tuonut uutta energiaa miehen tekemiseen. Robinilla, samoin kun monella muulla MuKin U16 mj-ringissä olleella 00-pelaajalla on ollut kauden aikana pitkiä vaisuja jaksoja järjettömän maajoukkuehöykytyksen jälkitautina. Toivotaan, että loppukausi menee nousujohteisesti.

Itse pelissä Kouvot pääsi toisella neljänneksellä kuskin paikalle MuKin löysäilyn ansiosta ja puoliaikatulos oli 32-38. Toisen puoliajan ryhtiliike varsinkin puolustuspäässä toi joukkueelle kuitenkin tärkeät 2 sarjapistettä lopputuloksella 73-60. Muita onnistujia matsissa olivat Otto, Maku, Osse ja Aron. Ottelun taso heitteli kohtalaisen ja välttävän välillä, mihin toki vaikutti joukkueiden suhteellisen selkeä tasoero. Valtsikkajengin loppukausi on haastava, koska vastassa on kertaalleen kaikki muut tällä hetkellä neljän parhaan joukossa olevat joukkueet. Katsotaan, mihin puhti riittää.

SM-jengin matsissa vastassa oli tosiaan Namika ja panoksena runkosarjan kakkospaikka ja ote kotietuun. Lisäksi oli mahdollisuus kalavelkojen maksuun, koska Namika oli vienyt syksyllä kotonaan MuKilta sarjapisteet 3 pisteen voitolla. Terveystilanne on mennyt MuKilla ehkä yhtä astetta parempaan suuntaan ja sivussa oli pitkäaikaistoipilas Halmesmäen lisäksi Oksa, Kaminen, Uotila ja Oksanen. Näistä neljä viimeksi mainittua tekevät paluun harjoituksiin lähiaikoina ja toivottavasti sen jälkeen loppukausi päästään viimein pelaamaan ja treenaamaan täydellä rosterilla.

Itse ottelu alkoi tarkalla asemataistelulla ja koreja vaihdeltiin harvakseltaan. Ensimmäinen neljännes päättyi MuKijengin 9-0 runiin ja sillä saatiin 5 pisteen ero aikaan. Toinen neljännes jatkettiin siitä, mihin jäätiin ja eroa juostiin lisää hyvien puolustuksien jälkeen. Namikalla oli selkeästi vaikeuksia pitää huolta pallosta ja menetyksiä tuli solkenaan. Ero kävi jo 19 pisteessä, mutta namika päätti puoliajan hyvin peräkkäisiin kolmospussituksiin ja taukotulos 41-28. Toisella puoliajalla ero pysyi kaiken aikaa 10-20 pisteen välillä ja todellista voittotaistelua ei päästy käymään. Lopputulokseksi muodostui 78-60. Kotijengiltä onnistuivat hyvin kaikki rosterissa olleet, joista Miika Heinonen hääri ylivoimaisena kentän kunkkuna.

SM-jengillä on jäljellä kolme ottelua runkosarjassa ja puhtaalla pelillä runkosarjan kakkospaikka on haarukassa. Kuitenkin oman tekemisen kehittäminen kohti kevättä lienee se tärkein tavoite ja sen eteen täytyy nyt keskittyä kaikin voimin.