MuKi yhteistyöhön KTP:n kanssa

18.2.2019

Tähän asti hieman epävirallisessa muodossa ollut yhteistyö seurojen välillä on saatu puristeltua astetta virallisempaan muottiin ja nyt MuKin junioreilla on portit auki aina liigajengiin saakka.

Tomppa Kaminen siirtyi kuluvalle kaudelle takaisin liigapenkin päähän ja alkutöyssyjen jälkeen meno otteluiden jälkeisissä (ja jo legendaarisiksi muodostuneissa) lehdistötilaisuuksissa muuttui sen verran vakuuttavaksi, että nuorimies allekirjoitti kahden vuoden jatkopestin KTP:n kanssa. Samalla oli myös luonnollista miettiä sitä, että miten hänen kasvattamansa lahjakkaat ikäluokat ison kirkon päässä saataisiin vielä paremmin kinkereihin mukaan.

Kuluvalla kaudella liigadebyytit ovat tehneet jo Make Rautasalo sekä Okko Ailio ja vanhoista MuKilaisista harmillisesti loukkaantumiskierteessä kaudella ollut Miika Heinonen. Pelit ovat menneet heidän osaltaan sen verran hienosti, että ei ole syytä epäillä eikö jengin muillakin taistelijoilla liigassa saakka potkua riittäisi. Ainakin jossakin roolissa. Kuitenkin pääpaino kehityksen osalta pelillisesti tulee olemaan vielä jonkin aikaa ykkösdivisioonaympyrät, missä varaa virheisiin ja sitä kautta oppimiseen on hieman pidemmällä siimalla kuin Coach K:n hallinnoimassa liigajoukkueessa.

Myös tulevan kauden U19 joukkueiden osalta on mahdollisuus yhteistyöhön, sillä Kotkan päästä löytyy ainoastaan 3 kappaletta 2001 syntyneitä eikä heitä MuKissakaan varsinaisesti ruuhkaksi saakka ole. Treenivahvuudessa heitä on ollut viimeiset kaksi viikkoa 1 pelimies muiden parannellessa loukkaantumisia. Yhdistämällä ikäluokat ja lisäämällä mukaan MuKin 2002 sekä 2003 syntyneet saadaan oikeinkin asiallinen materiaali kilpailemaan U19 sekä U17 SM sarjoihin.

KTP lasien läpi uutisoinnin voi lukea ao. linkeistä:

https://kymensanomat.fi/uutiset/urheilu/4e8a6923-11a3-42e3-ba7b-1579a1599622

http://www.ktpbasket.fi/%E2%80%9Djos-haluaa-saada-pakko-antaa%E2%80%9D

Optimaalisen kehityksen ja haasteellisuuden kannalta kuitenkin sarjataso ja nykyinen divisioona B täytyisi saada nostettua divisioona A:han ja tähänkin yhteistyö sallii nyt todennäköisyysprosenttien kasvattamisen. Rinnakkaislisenssit on ostettu pudotuspelejä varten KTP kolmikolle Miika Heinonen, Donte Thomas sekä Tyrell Nelson ja heitä on mahdollista nähdä Mukijengin paidassa, kun noususta aletaan pelaamaan. Mitään ei ole kuitenkaan lyöty lukkoon ja lähtökohtaisesti MuKi saa pärjätä omillaan ja ilman vahvistuksia. Viime kauden sijoituksen parantamiseen ja finaalipaikan saavuttamiseen joukkueella on onnistuessaan potentiaalia ilman vahvistuksiakin. Marginaalit divarin kuuden parhaan jengin välillä täysillä rostereilla on hyvin pienet.

Maailman kuuluisinta jyväskyläläistä mukaillen:

”Ehkä ne pelaa. Ehkä ei. So not. Kuhan peli kulkee. Ja sehän kulkee.”