Tervetuloa MuKin nettisivuille

Ajankohtaista

MuKin C-pojat palasivat viikonloppuna jälleen sorvin ääreen muutaman viikon talvilomatauon jälkeen. Totaalinen reilu viikon breikki harjoittelusta hiihtoloman viikon aikana ehkä hieman paistoi poikien otteista viikonlopun aikana, mutta loppujen lopuksi kentältä poistui varsin tyytyväisiä pelaajia.
MuKin miesten 1 B divisioonassa pelaava joukkue asetti syksyllä tavoitteekseen kehittymisen ja sarjapaikan säilyttämisen. Sarjapaikka varmistui eilen, kun MuKijengi voitti PeU-Basketin kotonaan luvuin 88-86. MuKi johti puoliajalla jo 20 pisteellä, mutta oli lähellä menettää johtonsa sekä mahdollisen sarjapaikkansa ensi kaudeksi, kun PeU nousi lopussa kantaan.
MuKi kohtasi puolentoista viikon sisään HyPon toistamiseen miesten 1B-divarissa ja tuloksena jälleen viiden pisteen tappio. Kummassakin ottelussa annettiin kaverille lähes 20 pistettä eteen ja sitten alkoi grindaaminen, joka ei valitettavasti tuottanut tulosta.
Pisteet Vantaalta (26.2.2017)
A-poikien SM-sarja jatkui hiihtoloman päättyessä ja MuKi kävi kääntymässä Martinlaaksossa hakemassa sarjapisteet hieman etelämmäksi. MuKi teki selvän pesäeron jo ottelun alussa eikä voittajasta ollut epäselvyyttä ottelun edetessä.
B-pojilla vaikeaa (14.2.2017)
Honka antoi MuKin B-pojille opetuksen kovaa pelaamisesta viime sunnuntai-iltana Summahallilla. Aggressiivisesti pelanneet espoolaiset saivat MuKin täysin aseettomaksi ja kotijoukkue otti ansaitun voiton.
MuKin miehet matkasivat viikonlopun toiseen peliinsä sunnuntaina Kaarinaan. Isäntäjoukkue on yksi sarjan voittajasuosikeista, joten helppoa päiväpuhdetta ei ollut tiedossa. Viime kohtaamisella kotiluolassa Ura saatiin kovalla pelillä hieman pois raiteiltaan, joten pientä kalavelkojen maksuakin odotettiin saatavan.
MuKin C-pojat urakoivat viikonloppuna jälleen kolme peliä tänä ja tuloksena oli varsin nousujohteisten peliesitysten jälkeen kaksi voittoa ja yksi tappio. C-pojissa vallitsee tällä hetkellä erittäin hyvä meininki, treeneissä hikeä vuodattaa hymy huulilla vajaa 30 innokasta kundia ja pojat kehittyvät hurjaa vauhtia niin yksilöinä kuin joukkueenakin.
MuKin A-pojat isännöivät lauantaina kaksi kotiottelua, kun FoKoPo kohdattiin valtakunnallisessa ykkösdivarissa ja Forssan naapurikaupunki Karkkila heti perään alkaneessa SM-ottelussa. Munkkalaiset pitivät kotipesänsä puhtaana ja vieraat palasivat Lounais-Hämeen seudulle ilman pisteitä.
MuKin jahti sarjapisteistä jatkui perjantai-iltana Tesoman uudessa palloiluhallissa. Pitkä päivä päättyi pettymykseen, kun varsin huonotasoinen ottelu päättyi kotijoukkueen voittoon.
MuKin miesten divarijengi voitti ensimmäistä kertaa kotisalissaan ja toisen ottelunsa putkeen juuri kun niitä eniten tarvittiin. Taistelu sarjapaikasta jatkuu ja sunnuntain voitto-ottelu JyWeä vastaan antaa pojille rutkasti lisää itseluottamusta loppukauden peleihin.
RSS ATOM