Tervetuloa MuKin nettisivuille

Ajankohtaista

Miesten ykkösdivisioonan kahden ottelun lisäksi lauantaina pelattiin kotikierros sekä A-poikien valtakunnallisessa ykkösdivisioonassa, että A-poikien SM sarjassa. Vastassa olivat Honka ja Ura, joten peleistä ei odotettu helppoja. Eikä niistä helppoja tullutkaan.
MuKin miehet pelasivat viikonloppuna kaksi divariottelua. Kummastakin jäi valitettavasti luu käteen tiukkojen vääntöjen jälkeen.
Miesten ykkösdivari B:ssä taisteltiin tosissaan sarjapisteistä sunnuntai-iltana, kun MuKi vieraili HNMKY:n kotiluolassa Malmin palloiluhallilla. Fyysinen ottelu ratkesi vasta jatkoajan jälkeen MuKin kolmen pisteen voittoon 80-83.
MuKi oli kuskin paikalla n. 35 minuuttia kolmen jenkin EBT:tä vastaan, mutta lopussa espoolaisten fyysisyys oli liikaa ja MuKin ensimmäinen M1DB-kotivoitto jäi vielä saamatta.
HNMKY:n aktiivinen paikkapuolustus aiheutti MuKille ongelmia ensimmäiset 20 minuuttia, mutta tauon jälkeen kotijoukkue kasvatti voittomarginaalin lähes 30 pisteeseen. Joukkueella on kuitenkin vielä paljon parannettavaa.
MuKin A-poikajoukkueet väänsivät lauantaina kaksi vierasottelua. Kokkolassa pelattiin divariottelu paikallisen Namikan sekä MuKin välillä, ja KTP isännöi MuKia SM-sarjaottelussa. MuKi nappasi voiton Pohjanmaalta, mutta Kymenlaaksosta ei sarjapisteitä mukaan saatu.
MuKin miesten ykkösdivarijengi kävi kääntymässä sunnuntai-iltana Perniössä ja toi mukanaan mahtavan vierasvoiton. Länsi-Helsinkiläiset puolustivat kotijoukkueen ahtaalle ja MuKijengin kauden avausvoitto kirjattiin lukemin 61-77
Myös B-nuorten SM-sarja käynnistyi tämän viikonlopun aikana. MuKi kävi pelaamassa Keravalla ja kohtasi erittäin pirteästi esiintyneen Kori-80:n ja Wartti Basketin yhdistelmäjoukkueen. Tiukan alun jälkeen MuKi karkasi reiluun 20 pisteen voittoon.
Munkan yhteiskoululla pelattiin lauantaiaamuna kauden ensimmäiset A-poikien valtakunnallisten sarjojen avausottelut. MuKi kohtasi sarja-avauksissaan joukkueet Varsinais-Suomesta, kun divarissa munkkalaiset haastoivat TuNMKY:n ja SM:ssä Salon Vilppaan. MuKin joukkueet olivat varsin sähäkällä pelipäällä eikä voittajista ollut epäselvyyttä.
06-pojat Tartossa (14.10.2016)
MuKin 06-pojat osallistuvat viikonloppuna ikäluokkansa kauden ensimmäiseen BBBL-turnaukseen Virossa. MuKin nuoremmat minipojat kohtaavat Tartossa neljä virolaista ja yhden latvialaisen joukkueen.
RSS ATOM