Tervetuloa MuKin nettisivuille

Ajankohtaista

Kisapoikien A-juniorit venyivät parhaimpaansa A-poikien SM-karsinnoissa Uudessakaupungissa viime viikonloppuna. Joukkue pelasi ratkaisupelin Ura Basketia vastaan kuin hurmoksessa ja tie SM-sarjaan avautui.
MuKi matkustaa länsirannikolle pelaamaan paikasta A-poikien valtakunnallisiin sarjoihin. Ennakkoon kovatasoiseksi arvioidusta lohkosta kaksi parasta joukkuetta etenee SM-sarjaan ja kaksi seuraavaa joutuu tyytymään 1.divariin.
Kallahdessa pelattiin viikonlopun aikana Wartti 2:n isännöimä B-poikien 1. karsintaturnaus. Munkkalaisedustuksesta piti huolen Munkkiniemen Kisapojat II, joka nimestään huolimatta ei kuitenkaan ole ns. kakkosjoukkue.
Munkkiniemen Kisapojat ry (MuKi) järjestää maksuttomat kuntokoristreenit kahtena tulevana tiistaina 22.9. ja 29.9. Helsingin ranskalais-suomalaisella koululla.
Munkkiniemen Kisapojat ry (MuKi) järjestää 2010-2012 -syntyneille tytöille ja pojille sekä heidän vanhemmilleen suunnatun maksuttoman kahden kerran vanhempi-lapsi koripallokurssin.
Tallinna Open Cupin päätöspäivä oli MuKin juhlaa. Munkkalaisjoukkueet voittivat turnauksessa kolme sarjaa, kun 04-, 01- ja 99-pojat pääsivät finaalien jälkeen nostamaan voittopokaalin kohti kattoa. Myös 00-pojat pelasivat kelpo turnauksen sijoittumalla viidenneksi.
MuKi toisti itseään kun päivän ensimmäisen hävityn ottelun jälkeen kaikki MuKin joukkueet voittivat päivän loput ottelunsa. Turnauksen viimeisenä päivänä MuKilla on mahdollisuus ottaa turnausvoitto kolmessa eri ikäluokassa (-04, -01 ja -99).
Tiukkaa settiä! (12.9.2015)
Tallinnan turnaus lähti MuKin osalta käyntiin nihkeästi kun avusottelussa kärsittiin tappio, mutta sen jälkeen olikin eri meininki ja munkkalaiset voittivat päivän kaikki loput kuusi peliään. Turnaus jatkuu lauantaina yhtä tiukalla aikataululla.
MuKi lähettää neljä ikäluokkaa tulevana viikonloppuna Viroon pelaamaan Tallinn Open Cup-turnaukseen. Suomenlahden yli seilaavaan laivaan (jonka nimi ei tosin ole Georg Ots) nousee Kisapoikien 04-, 01-, 00- ja 99-joukkueet.
MuKin A-poikajoukkue voitti kaikki neljä peliään viime viikonlopun 1. SM-karsinnoissa. Joukkue jatkaa SM-sarjapaikan tavoittelua kuukauden kuluttua kun vuorossa on toiset ja ratkaisevat SM-karsinnat.
RSS ATOM