Tervetuloa MuKin nettisivuille

Ajankohtaista

SM-sarjakausi käynnistyi MuKin B-tytöillä apeissa tunnelmissa. Paikallisvastustaja Helmi KaPo vei pisteet mukanaan Malmille selvin lukemin 51–67.
KTP piinasi MuKia (25.10.2014)
Hyvällä itseluottamuksella pelannut KTP teki MuKin aamupäivästä tukalan. Hyvin puolustaneet kotkalaiset saivat MuKin hyökkäyksen yskimään ja ainoastaan kolmannella jaksolla tapahtunut ryhdistäytyminen pelasti helsinkiläiset selkäsaunalta.
MuKin SM-sarjakauden avausvastustaja on yksi sarjan ennakkosuosikeista Helmi KaPo, joka MuKin tavoin selvitti SM-karsinnan tappioitta. SM-sarjassa malmilaisilla on jo yksi päänahka, kun Raholan Pyrkivä kaatui Tampereella viime sunnuntaina 73–56.
MuKi matkaa lauantaiaamuna Kotkan Karhuvuoreen, missä perinteikäs KTP mittaa MuKin aamuvireen. Kahdella voitolla kauden aloittanut KTP on parantanut peliään sitten elokuisen EHBT-turnauksen ja sarjapisteistä tullaan taistelemaan loppuun asti.
Peräti kuusi MuKin pelaajaa osallistuu tulevana viikonloppuna (24.-26.10.) Ventspilsissä (LAT) pelattavaan EYBL:n alkuturnaukseen. Pohjois-Haagan yhteiskoulun:n joukkue pelaa vuonna 2000-syntyneiden poikien 2. divisioonassa HBA:n nimellä.
Make-show Munkassa! (21.10.2014)
MuKi 99-00 otti arvokkaan voiton tiistai-illan paikallisväännössä Tapiolan Honkaa vastaan. Kotijoukkueen sankareiksi nousivat Maket, Rautasalo & Rajala, jotka naulasivat kolmosia solkenaan pussin pohjalle. Kisapojille voitto pistein 84-75.
B-poikien SM-sarja jatkuu tänään ottelulla MuKi 99-00 vs. Tapiolan Honka. Ottelu on siirretty tiistai-iltaan EYBL:n johdosta, jota kummatkin seurat pelaavat.
MuKi oli hereillä kun joukkueen kotipelit alkoivat sunnuntaina Pirkkolan palloiluhallissa Pyrintöä vastaan. Ilahduttavan runsaslukuinen yleisö pääsi läheltä seuraamaan MuKin iskukykyä, joka alkuminuuttien tunnustelun jälkeen muodostui varsin vahvaksi. Munkkalaisten pelikovuus säilyi hyvänä loppuun asti ja sen ansiosta piste-ero kasvoi varsin selkeäksi (98-41).
MuKin B-poikien kauden ensimmäinen kotipeli pelataan sunnuntaina 19.10. Tampereen Pyrintöä vastaan klo 18:20. Koulujen syysloman johdosta MuKi ei pääse aloittamaan kotiotteluitaan tutussa Munkkiniemen yhteiskoulussa, vaan joukkue pelaa ensimmäisen kotiottelunsa poikkeuksellisesti Pirkkolan palloiluhallissa.
MuKin B-poika Tuomo Antikainen on harjoitellut syysloman aikana espanjalaisen CAB Esteponan kanssa. Tuomon vierailu espanjalaisseurassa on avaamassa uusia yhteistyömahdollisuuksia MuKille, joka haluaa vahvasti luoda kansainvälisiä kontakteja ja näin tarjota uusia kokemuksia junioreilleen.
RSS ATOM