Tervetuloa MuKin nettisivuille

Ajankohtaista

Espoossa 22.-24.8. järjestettevä koripallon massaturnaus kerää jälleen juniorijoukkueet yhteen. MuKin edustusta löytyy kolmesta sarjasta, kun kesäharjoittelun jälkeen MuKin B-pojat, B-tytöt ja 04-pojat pelaavat kauden ensimmäiset ottelunsa EHBT-turnauksessa.
MuKi kalastelee (17.8.2014)
MuKilaiset ovat kesätreenien ohessa päässeet nauttimaan upeista hellepäivistä. Kesälomia on vietetty mökkeillen ja tietysti kalastaen. Tähän juttuun on kerätty todisteita mukilaisten pyydystämistä vonkaleista, ettei mene ihan kalamiesten/-naisten höpinöiksi.
Munkkiniemen Kisapoikien C-juniorit osallistuvat tulevalla kaudella MuKin B-junioreiden tapaan Pohjois-Euroopan nuorisoliigaan EYBL:iin. Vuonna 2001 syntyneet mukilaiset tulevat saamaan arvokasta kansainvälistä kokemusta kauden aikana ja joukkue tavoittelee sarjan kärkisijoja.
Kolme MuKin B-junioria leireilee parhaillaan Liettuassa Suomen U15-maajoukkueen kanssa. Yli viikon kestävälle leirille matkasivat Munkkiniemestä Christian Backa, Tuukka Jaakkola sekä Enzo Kaminen. Liettuan Anycksiaissa leireilee 18 suomalaislupausta.
MuKin B-junioreita on valittu Suomen U15-maajoukkueisiin, jotka osallistuvat Kööpenhaminassa järjestettävään kutsuturnaukseen. Samassa turnauksessa pelaa myös pääkaupunkiseudulta koottu Finland All Stars, joka pelaa Tanskassa U14-sarjassa.
Munkkiniemen Kisapoikien kesäharjoittelu käynnistyi alkuviikosta. Kaikki seuran juniorit aina supermikroista B-junioreihin asti treenaavat yhdessä ja seura keskittää osaamisensa kaikkien mukilaisten hyväksi.
MuKin rippikoulua käyvät nuoret viettävät leirin viimeistä päivää Italian Cesenaticossa. Pojat pelasivat vielä perjantai-iltana Rimini Crabseja vastaan ja voittivat pistein 66-52. Tytöt taas pääsivät keventämään kukkaroaan, kun peruuntuneen pelin tilalle ideoitiin ostosretki paikalliseen Hollisterin teinimuotikauppaan...ja tytöt tykkäsivät.
MuKin riparijoukkueet olivat toissapäivänä kovassa vedossa, kun ryhmät pääsivät mittaamaan kesäkuntoaan italialaisia kilpakumppaneitaan vastaan. Kummatkin suomalaisjoukkueet ottivat tyylikkäät voitot riminiläisvastustajistaan.
Italian Cesenaticossa leireilee parasta aikaa 16 koripalloilevaa nuorukaista rippikoulun merkeissä. Varsinaisen rippikouluun liittyvän opetuksen lisäksi nuorille on järjestetty ohjatut koripallohajoitukset sekä muuta oheisliikuntaa.
Munkkiniemen Kisapoikien kauden 2013-14 päätöstilaisuutta vietettiin iloisissa merkeissä. Seuran juniorit ja taustahenkilöt olivat kokoontuneet sankoin joukoin Munkkiniemen yhteiskouluun fiilistelemään hienon kauden päätöstä.
RSS ATOM