MuKin miesten joukkueen sarja tulevalla kaudella M1DA!!

20.6.2019


Koripalloliitossa on painettu pelien päättymisten jälkeen pitkää päivää ja tulevan koripallokauden 2019-2020 pääsarjojen sarjalisenssit vahvistettiin liittohallituksen toimesta myöhään keskiviikkoiltana. MuKi haki paikkaa M1DA:sta villin kortin hakemuksella ja punnersi voiton kisasta saaden osallistumisoikeuden maan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle!

MuKin miesten joukkueen tarina alkoi seitsemän vuotta sitten eteläisen alueen 5-divisioonasta, kun joukkue kasattiin ja aloitettiin nousuproggis kohti kirkkaimpia valoja. Kolhuja, hikeä, verta ja alasarjoista tuttuja tappouhkauksia pelkäämätön ryhmä nostikin jengin sarjatasoa pykälän verran ylöspäin jokaisella kaudella aina ykkösdivisioona B:hen saakka, jolloin hieman kokeneemmista pelimiehistä kasattu jengi luovutti joukkueen pääosin seuran junioreiden haltuun. Vielä tässä vaiheessa MuKin lahjakas -00 ikäluokka leikki Make Rautasalon ja Emil Uotilan johdolla treeneissä lähinnä legoilla, joten nousun seuraavalle sarjatasolle tiedettiin vievän hetken aikaa. Kaudesta 2016-2017 saakka on MuKin vanhimpien junnujen toimesta U19 sarjan lisäksi tahkottu siis myös miesten ykkösdirre B:tä ja se on ollut oiva kehityssarja nuorelle ja lahjakkaalle jengille. Viimeiset kaksi pelikautta pelillinen seinä on noussut vastaan sarjan välierävaiheessa, jolloin molemmilla kerroilla vastustajan hauiksen paksuus ja ilkeys korin läheisyydessä on ollut tekemätön paikka.

Vielä toissa kaudella jengissä oli mukana muutama vanhempi pelimies, mutta mennyt kausi pelattiin läpi pelkästään seuran junioreilla vahvistettuna muutamalla yli-ikäistyneellä 99-pelaajalla. Kaudella pelattiin myös sekä harjoitusotteluita että Suomen Cupin pelejä M1DA jengejä vastaan ja pelillisesti niissä pärjättiin erinomaisen hyvin, voittoja tuli enemmän kuin tappioita. Lisäksi kun ottaa huomioon, että hauis kasvaa kaiken aikaa ja junnuista on kovaa vauhtia kasvamassa nuoria herrasmiehen alkuja, niin villin kortin hakemista ei tarvinnut kauaa miettiä. Joukkue viihtyy äärimmäisen hyvin yhdessä ja M1DA on sarjana kaikille kehittävä ainakin seuraavan 1-2 pelikauden ajan.

Treeneissä menoa tullaan kiristämään vielä lisää ja harjoittelun pääpainopiste tulee olemaan pelinopeuden ja intensiteetin kasvattamisessa molemmissa kenttäpäädyissä sekä fyysisessä harjoittelussa. M1DA jengissä tulee pelaamaan pääosin MuKin -00 ikäluokan pelaajisto, mutta mukaan pelaajalistalle tulee myös Kotkasta muutama taistelija sekä tietenkin MuKin tulevan kauden U19 jengi sekä mahdollisesti joitakin vanhempia pelimiehiä. Pelit tullaan pelaamaan Kisahallissa.

Eniten tulevan kauden pelien osalta MuKi-leirissä odotetaan tietenkin paikallisderbyjä ja niistä varsinkin otteluita Suomen lahjakkaimpia junioreita sekä ehkä jopa Euroopan innovatiivisinta valmennusta vastaan. Nähtäväksi jää, mitä olympiakomitean tukidollareilla sekä kattavalla pelaajarekrytoinnilla saa aikaiseksi pientä ja vaatimatonta MuKin joukkuetta vastaan. Huhu myös kertoo, että HBA on varannut Charter-lennon Oulun vieraspelimatkalle ja suunnittelee jouluksi turnausmatkaa Tahitille. MuKin pelaajisto on taas alkanut säästämään viikkorahoja, että rahat riittävät junamatkaan Pohjois-Suomeen.

Life is a lemon.

Mutta koris on kivaa! Hyvää juhannusta kaikille ja sitten treenaamaan!