MuKilla lupaava aloitus tappiosta huolimatta

7.10.2013

Enzo pussitti 16 pistettä Uraa vastaan.
Enzo pussitti 16 pistettä Uraa vastaan.
C-junnuikäinen Tume pelasi kuin aikapoika.
C-junnuikäinen Tume pelasi kuin aikapoika.
Tuomo oli MuKin levaritaistelun ilmentymä.
Tuomo oli MuKin levaritaistelun ilmentymä.

Munkkiniemen Kisapoikien B-juniorit aloittivat SM-ottelunsa positiivisin ottein. Joukkue taisteli sarja-avauksessaan jopa voitosta mitalisuosikki Ura Basketia vastaan.

MuKijengi aloitti ottelun ennakkoluulottomasti, vaikka taululla komeili parin minuutin pelin jälkeen 0-8 vierasjohto. Helsinkiläiset uskalsivat hyökätä ahnaasti korille ja pojat liikkuivat varsin kepeällä jalalla. Starttineljänneksen edetessä kohti loppuaan oli MuKi siirtynyt jo muutaman pisteen johtoon. Erittäin monipuolisesti ja vauhdikkaasti hyökänneet Kisapojat aiheuttivat vastustajalle jatkuvasti harmaita hiuksia. Miika Heinosen läpiajot sekä Enzo Kamisen pommitukset tekivät tuhojaan ja helsinkiläisleirin itseluottamus vain kohosi kohti hallin kattoa.

Toinen neljännes jatkui kotijoukkueen komennossa. Vasta C-poikaikäinen Tuomas Oksa nakkasi jakson alussa kaksi tyylipuhdasta kolmosta sisään ja kun puolustuspää toimi aktiivisesti oli Ura Basket pakotettu ottamaan aikalisän. Neuvonpidon jälkeen vierasjoukkue ryhmittyi 1-3-1 paikkapuolustukseen ja sai taktisella muutoksellaan hidastettua ottelun tempoa mieleisekseen. Munkkalaisille paikkapuolustuksen kohtaaminen olikin vieraampi asia ja vuotta nuoremmat mukilaiset hieman jäätyivät uuden puolustusmuodon edessä. Ura sai eron kurottua puoliaikaan mennessä kiinni ja tauolle lähdettiin kotijoukkueen pisteen johtoasemassa.

Tauon jälkeen Ura palasi miespuolustukseen ja MuKi kiitti tästä valinnasta. Ero kasvoi yli kymmeneen pisteeseen ja jälleen Ura joutui muuttamaan puolustustaan. Tällä kertaa joukkue otti 21 pistettä ensimmäisellä puoliajalla tehneen Miika Heinosen miehenä, kun taas muut kaarinalaiset siirtyivät paikkapuolustukseen. MuKi sai kuitenkin luotua hyviä heittopaikkoja Uran ”kikkapuolustusta” vastaan, mutta harmilliset pallonmenetykset päästivät Ura Basketin takaisin taistelemaan voitosta.

MuKin koritehtailu hyytyi loppua kohden ja Uran siirryttyä muutama minuutti ennen loppua 64-65 johtoasemaan, pystyi kotijoukkue korintekoon sen jälkeen ainoastaan kerran. MuKin valinnoista huomasi lievän rohkeuden puutteen sekä väsymyksen ottelun ratkaisuhetkillä. Viimeisillä minuuteilla Ura pussitti voittopisteensä vapareista MuKin yrittäessä tapella vielä voitosta.

- Upea ottelu pojiltamme. Vaikka tappio tietenkin aina harmittaa, jäi poikien rohkeudesta ja peli-ilmeestä erittäin positiivinen fiilis. Taistelimme puolustuspäässä mahtavasti, voitimme levypallot ja vastustaja joutui laittamaan kaikkensa peliin viedäkseen ottelun pisteet kotiin. Jos kaikki sarjan pelimme tulevat olemaan tällaisia, niin tämä koutsi on keväällä iloinen mies, sanoo MuKin päävalmentaja Tomi Kaminen.

MuKin pelit jatkuvat ensi sunnuntaina Jyväskylässä, missä helsinkiläiset kohtaavat paikallisen kokoelmajoukkueen. Jyväskylän seudun koripalloseurat ovat tehneet viisaan päätöksen ja koonneet alueen parhaat B-juniorit samaan nippuun. Näin lupaaville junioreille tarjoutuu mahdollisuus pelata ikäluokkansa kärkijoukkueita vastaan ja samalla pelaajat motivoituvat pyrkimään tulevaisuudessa yhä kovempiin sarjoihin.

Etelässä on alkamassa syysloma ja se tietää osalle mukilaisista lomareissua perheen kanssa. Tulevan viikon aikana nähdään, minkälaisella kokoonpanolla MuKi lähtee haastamaan keski-suomalaisia.

MuKi - Ura tilastolinkki