Make-show Munkassa!

21.10.2014

Make naulasi kolkkeja
Make naulasi kolkkeja
Maku naulasi kolkkeja.
Maku naulasi kolkkeja.

MuKi 99-00 otti arvokkaan voiton tiistai-illan paikallisväännössä Tapiolan Honkaa vastaan. Kotijoukkueen sankareiksi nousivat Maket, Rautasalo & Rajala, jotka naulasivat kolmosia solkenaan pussin pohjalle. Kisapojille voitto pistein 84-75.

Pelin taso ei silmiä hivellyt, mutta kovaa yrittämistä nähtiin sitäkin enemmän. Pallonmenetykset meinasivat jälleen nousta suureen roolin, sillä pallo näytti polttelevan mukilaisten hyppysissä. Eivätkä ne syötötkään aina olleet teräviä tai tarkkoja, mutta kuin ihmeen kaupalla MuKi 99-00 selvisi ottelusta voittajana.

Honka oli erittäin vahva levypallopelissä ja varsinkin avauspuolikkaalla MuKi näytti häviävän jokaisen ribaritaistelun. Sulkupeli unohtui tyystin ja irtopallohin mentiin pehmeästi. Puoliajan ripityksen jälkeen joukkue heräsi kuitenkin taistelemaan levypalloista, Christian Backa etunenässä. Parimetrinen Chrisu ymmärsi ulottuvuutensa ja poika haki joukkueelleen monta tärkeää levaria. Myös Eetu ”Löbö jr.” Lähdetniemi sai otteisiinsa kovuutta ottelun toisella puoliskolla ja Eetu paini melkein kuin isänsä ennen vanhaan.

MuKin pistetehtailuista vastasivat enimmäkseen siis Markukset. Heistä pidempi, eli Rajala, tykitti jäätäviä kaukoheittoja varsikin ensimmäisen 20 minuuttisen aikana. Kaverin ranne on sarjan tarkimpia ja se tulee vielä puhumaan useasti kauden aikana. Tauon jälkeen syttyi sitten Rautasalon Make ilmiliekkeihin tykittämällä läheltä ja kaukaa 32 pistettä. Mugsy Bogues-tyylinen takamies on kehittynyt MuKissa aivan mielettömästi ja varsinkin pojan kaukoheittopeli on noussut uudelle tasolle.

Vahvaa uurastamista joukkueen eteen nähtiin myös Mark Negrutilta ja Eemeli Laaksoselta, joka pystyi hyvin liimaamaan Hongan tehokkaita takamiehiä. Toipilaana pelannut Emil ”Emppu” Uotila väläytteli ajoittain.

MuKin joukkueesta puuttuivat vielä kokeneet takamiehet Aakko Petersen ja Pyry Kanerva, jotka ovat mukana seuraavassa pelissä ellei flunssa iske. Pitkän tauon jälkeen pelikuntoon päässyt Joachim Calisiyor loukkaantui valitettavasti uudelleen ja vamma pitää pojan sivussa vielä viikkoja.

MuKi 99-00 on aloittanut sarjan mainiosti ja joukkueen pelit jatkuvat 2.11. Kaarinassa Ura Basketia vastaan.

 

MuKi 99-00 - Tapiolan Honka ottelutilastot

Linkki highlight-videoon