Raholan Pyrkivä mittaa sunnuntaina MuKin tyttöjen henkisen toipumiskyvyn

22.11.2014

Perjantaina ennakkoluulottomasti pelanneelta Maaria Jaakkolalta odotetaan heittoja sunnuntaina.
Perjantaina ennakkoluulottomasti pelanneelta Maaria Jaakkolalta odotetaan heittoja sunnuntaina.

Perjantai-illan Honka-tappion aiheuttamat kyyneleet on jo kuivuneet, ja on aika siirtää ajatukset huomiseen kotiotteluun tamperelaista Raholan Pyrkivää vastaan.

Länsi-Tampereella vaikuttava Raholan Pyrkivä selvisi SM-sarjaan Peli-Karhujen voittaman, helpohkon lohkon kakkosena, jättämällä taakseen PuHun, Forssa Basketin ja Turun Riennon.  Viidestä pelaamastaan SM-sarjaottelusta RaPy on voittanut yhden, kun se peittosi viime sunnuntaina kotisalissaan Tammelan koululla sarjajumbo Catzin luvuin 66–44.

Takki auki munkkalaisten ei kannata otteluun kuitenkaan lähteä, sillä manselaisilta löytyy rosteristaan muutama laatupelaaja. Tilastot kertovat, että takamies Oona Viitala on pussittanut koreja 13 pisteen keskiarvolla ja 178-senttinen laituri Kaisa Talvitie on poiminut 7 levypalloa ottelua kohden. Tamperelaisten pelitapa on munkkalaisille kuitenkin hämärän peitossa.

– En tiedä joukkueesta juuri mitään. He voittivat Catzin selvin numeroin, joka puolestaan oli lähempänä voittoa Hongasta kuin me, joten yllätysmahdollisuus on aina olemassa, MuKin päävalmentaja Napru Kolehmainen pohtii.  

Jos munkkalaiset pelaavat normaalilla tasollaan, ei sunnuntain pelin voittajasta liene epäselvyyttä. Honka-tappiosta on poimittava hyvät asiat ja unohdettava penkin alle menneet suoritukset. Huominen peli mittaakin joukkueen henkistä valmiutta toipua takaiskuista.

 – Mona Winteriltä odotan pelitempon ylläpitoa ja pelin johtamista siten, että hyökkäyksissä ei näkyisi sekoilua. Tähän hän tarvitsee tietysti myös muiden apua. Maaria Jaakkolalta odotan heittoyrityksiä, joita hän on mielestäni liikaa säästellyt.

Mukilaisista vahvimmin Tapiolassa esiintyneeltä Veera Auviselta päävalmentaja toivoo suoritusvarmuuden vakiinnuttamista parin viime ottelun tasolle.

 

Munkkiniemen Kisapojat – Raholan Pyrkivä sunnuntaina 23.11. klo 15.20 Munkkiniemen yhteiskoulu. Vapaa pääsy.