Tytöillä iso peli Espoonlahdessa

7.2.2015

Yasmine Blomfeltilta odotetaan hurttia pelihuumoria ja onnistumisia.
Yasmine Blomfeltilta odotetaan hurttia pelihuumoria ja onnistumisia.

MuKin B-tytöt pelaavat sunnuntaina Espoonlahdessa EBT:tä vastaan isoista asioista. Voitto on elintärkeää sekä mitalihaaveille että joukkueen itsetunnolle.

Kisapoikien B-tytöt ovat SM-sarjassa tilanteessa, jossa ”budjetoimattomille” tappioille ei enää ole sijaa. Moni munkkalaispelaaja ilmoitti kauden alussa tavoitteekseen SM-mitalin. Tavoite uhkaa karata saavuttamattomiin, sillä joukkue on kuluvan vuoden aikana kärsinyt ”neljän pisteen tappiot” jo Orimattilan Jymylle ja Äänekosken Huimalle. Kevään ainoa voitto  – tosin tärkeä sellainen – on tullut edellä mainittujen kanssa tiukasti play off -paikasta kisaavasta Tampereen Pyrinnöstä.

Vaikeista lähtökohdista huolimatta munkkalaisten täytyy huomenna osoittaa luonteen lujuutta ja puristaa kaksi pakkopistettä pääkaupunkiin. Sarjassa kahdeksantena oleva espoolaisjoukkue antoi MuKille myrskyvaroituksen laittamalla viikko sitten kotisalissaan Pyrinnön koville. Tamperelaiset käänsivät kamppailun edukseen vasta kolmannen neljänneksen puolivälissä alkaneella murhaavalla viisiminuuttisellaan (3–11). Stadilaisten on siis turha kaahata Länsiväylälle ylimielisellä asenteella. 

Karvaista tappioista huolimatta munkkalaisten pelissä on ollut positiivisia elementtejä. Viikko sitten Äänekoskella mustapaidat esittivät ensimmäisellä neljänneksellä huikeaa koripalloa, eikä voitto Orimattilastakaan olisi paremmalla valmistautumisella ollut ylivoimainen tehtävä. Kun sataprosenttinen tekeminen saadaan kestämään täydet 40 minuuttia ja tekemisen ilo löytyy sekä kentälle että penkin päähän, on joukkueella eväät mihin vain.

Espoo Basket Team – MuKi 8.2. klo 14.30 Espoonlahden urheiluhalli