MuKi II:n tsemppi ei riittänyt – JyWe juhlii nousua

4.4.2016

MuKi II:n joukkue päätti kautensa Porissa.
MuKi II:n joukkue päätti kautensa Porissa.

Kisapoikien miesten ”kakkosjoukkue” karsi viikonloppuna Porissa noususta M1B-divisioonaan. Välierävastustaja JyWe osoittautui MuKi II:lle liian kovaksi joukkueeksi ja munkkalaiset jäivät pelaamaan sijoista 3-4.

MuKi II lähti lauantai-illan semifiinaaliin ennakkoluulottomasti. Joukkue puolusti ahnaasti ja merkkasi JyWe:n kokeneet venäläispelurit tarkasti. Ensimmäinen puolikas edettiin tasaisissa merkeissä (28-33) ja MuKi-leirissä pyrittiin pitämään tempoa sekä intensiteettiä yllä myös toisella puoliajalla.

Tauon jälkeen MuKi oli pelissä mukana ensimmäiset 30 sek. kun joukkue onnistui avauskorin teossa. Sen jälkeen länsi-helsinkiläisiä vietiin oikein isän kädestä, sillä loppuneljännes kirjattiin vieraille peräti 5-30 ja peli oli käytännössä ohi.

MuKin hyökkäämisestä puuttui jouhevuus ja pallonliike, jonka johdosta korintekeminen oli työn ja tuskan takana. Vain Jere Päivinen (30 pts) pystyi haastaamaan fiksusti puolustaneet vastustajansa, mutta yhden miehen panos tällä tasolla harvoin riittää voittamaan otteluita. Lopussa vastustajan kokemus ja varsinkin Henri Jokisen (30 pts) loistopeli siivittivät JyWe:n selvään voittoon (57-82) ja sunnuntaiseen finaaliin Keravan Kori 80:tä vastaan.

Sunnuntaiaamuna MuKi II kohtasi hienosti turnausisäntänä toimineen BC Sisun. Kaksi väsynyttä ja ehkä hieman pettynyttä joukkuetta pelasivat kauden päätösottelunsa ilman suurempaa puristusta. Helsinkiläiset kuitenkin ryhdistäytyivät sen verran, että voitto saatiin otettua ja sen myötä nousukarsintojen 3. sija pistein 58-83.

Finaalin voittajaksi ja paikan ensi kauden M1B-divarissa lunasti lopulta JyWe, joka loppuottelussa voitti hurjasti taistelleen Kori 80:n jatkoajan jäkeen lukemin 72-87.

Munkkalaisten kausi päättyi siis voittoon, mutta silti pienoiseen pettymykseen, kun paikkaa ensi kauden M1B-divisioonaan ei pelaamalla pystytty saavuttamaan. Seura aikoo kuitenkin hakea kyseistä sarjapaikkaa villillä kortilla ja juhannuksen tienoilla tiedetään pystyykö MuKi täyttämään villiin korttiin vaadittavat kriteerit.

Munkkalaisten kausi oli kokonaisuudessan positiivinen. MuKi II harjoitteli yhdessä seuran A-poikien kanssa, jotka ovat kauden aikana huimasti menneet eteenpäin. Yksi suuri syy tähän on juuri poikien mahdollisuus harjoitella miesten kanssa ja nämä MuKin miehet ovat hienolla tavalla auttaneet nuoria kehittymään yhteisissä harjoituksissa ja peleissä. Munkkiniemen Kisapojat ry haluaa onnitella joukkuetta hyvästä kaudesta sekä kiittää vanhempia pelaajia halukkudesta edesauttaa nuorten pelaajien kasvua kohti kovempia liigoja.