A-pojilla opettavainen viikonloppu

7.11.2016

Roope Karhunen oli rohkealla pelipäällä Honkaa vastaan. (Kuva: Timo Rajala)
Roope Karhunen oli rohkealla pelipäällä Honkaa vastaan. (Kuva: Timo Rajala)

Miesten ykkösdivisioonan kahden ottelun lisäksi lauantaina pelattiin kotikierros sekä A-poikien valtakunnallisessa ykkösdivisioonassa, että A-poikien SM sarjassa. Vastassa olivat Honka ja Ura, joten peleistä ei odotettu helppoja. Eikä niistä helppoja tullutkaan.

Valtsikka pelissä aamulla otteluun lähdettiin ilman puhdasta pelintekijää, koska koko A porukan neljästä pointista Jonde Timonen huilasi ja paranteli pientä loukkaantumistaan ja muut nimettiin SM-peliin jakamaan vastuuta. Lisäksi kauden aiemmissa matseissa vastuuta kantaneet Emppu Uotila ja Eetu Lähdetniemi laitettiin myös SM-pelin kokoonpanoon. Tämä toki mahdollisti sen, että Tume Oksa pääsi opettelemaan itselleen hieman vähemmän tutummalla pelipaikalla pelaamista ja kaikki muutkin pääsivät ottamaan isompaa roolia pelinkulun suhteen.

Honka pelasi äärimmäisen fyysisesti ja kotijengin tahtotila ei ollut sellainen, kun sen tässä tilanteessa olisi pitänyt olla. 1 vs 1 tilanteet hävittiin ja siipi laski maahan vähän liiankin helposti. Toki toinen puoliaika oli paljon yritteliäämpää peliä ja viimeisellä neljänneksellä ero saatiin kurottua parhaimmillaan kahdeksaan pisteeseen rohkeasti pelanneen Roope Karhusen johdolla. Silti ottelusta jäi hieman karvas maku, koska rahkeita yksilötasolla riittäisi parempiin suorituksiin yrityksen ja itseluottamuksen löytyessä. Roopen lisäksi muut onnistujat MuKilta olivat hienosti peliä pyörittänyt Tume Oksa, Diego Saranen ja Lauri Laaksonen. Lopputulos 58-70 Hongalle.

SM-pelistä odotettiin kovaa ja tiukkaa. Karsinnoissa Uralle oltiin hävitty pystyyn ja nyt oli kasvojen pesun aika. MuKin runkomiehistä ei puuttunut kuin Antikainen ja Timonen, joten kokoonpanokin oli kunnossa.

Ottelu alkoi koreja vaihdellen eikä kumpikaan jengi tahtonut saada puolustuksessa stoppeja aikaan millään. Kotijoukkue kuitenkin ryhdistäytyi ja vei neljänneksen lopun nimiinsä selvästi ja löi taululle lukemiksi 19-13. Tämän jälkeen ottelu eteni kissahiiri-leikkinä seuraavat kaksi jaksoa MuKin yrittäessä saada eroa isommaksi ja Uran roikkuessa koko ajan kannoilla perässä. Kotijoukkueen silmin MuKi rähmäili selkeitä korintekopaikkoja ja nopeita hyökkäyksiä oikein urakalla ja vierasjengi kiitti ja kumarsi jokaisen jälkeen ja kuittaili kovilla koreilla eroa aina pienemmäksi. Viimeisellä jaksolla johto vaihtui useaan kertaan ja pisteero pysyi koko ajan alle kolmessa pisteessä. Ottelu ratkesi Joona Airenteen väkevään nostoon korin alta kaksi sekuntia ennen ottelun loppua. MuKi ei saanut enää sen jälkeen järkevää ratkaisua aikaiseksi. Lopputulos 67-68.

Ottelun jälkeen valmennuksella oli kaksipiippuiset tunnelmat. Jo toinen tiukka häviö putkeen ASM-sarjassa on uusi tilanne joukkueelle ja kun mukaan otetaan kaikki niukat tappiot miesten ykkösdivisioonassa, tuntuu ongelmat kasaantuvan. Filosofisemmalla tasolla iloisuus tuntuu tällä hetkellä olevan hiukan kadoksissa koko touhusta, mikä on tietenkin huolestuttavaa. Toisaalta joukkueen puolustuksen johtaja ja toinen vastuunkantajista on puuttunut koko alkukauden ja uusia pelaajia vasta ajetaan sisään pelitapaan.

Uraa vastaan vain muutama poika onnistui hyökkäyspäässä, joten yhden pinnan tappiota yhdelle mestarisuosikeista ei voi liian hälyttävänä pitää.

Jää nähtäväksi, että milloin turhasta mailanpuristamisesta päästään eroon ja peli-ilme muuttuu taas normaalin iloiseksi. Valmennuksen on tässä katsottava luonnollisesti pitkään ja syvällisesti peiliin.