A-pojille tärkeä voitto

24.1.2017


MuKin A-pojat matkustivat viimeistä kertaa tällä kaudella runkosarjan osalta kehä 3:n ulkopuolelle ja vastuksena oli Salon Vilpas.

Asetelmat olivat haastavat, koska 00-EYBL turnauksen sekä loukkaantumisten takia joukkueesta puuttui lähes kaksi kourallista runkopelaajia. Paikalle saadut jätkät kuitenkin mahtavasti nostivat tasoaan ja ottelusta saatiin pleijaritaistelua ajatellen äärimmäisen tärkeät pisteet kotiin tuotaviksi.

Ensimmäinen puoliaika oli MuKijengin näytöstä ja taululle saatiin lyötyä monipuolisella hyökkäyspelillä 46 pistettä. Varsinkin itseluottamuksensa löytänyt Jabbari Oksanen sekä loukkaantumisen jälkeen kentille paluuta tekevä Yakko Majuri kurittivat kotijengiä. Jos puolustuslevypallot olisivat jääneet paremmin näppeihin, niin ottelu olisi jo tuohon mennessä ratkennut. Kuitenkin ärhäkästi levypalloihin tulleet salolaiset roikkuivat mukana ja tilanne oli puoliajalla 33-46.

Toinen puoliaika olikin sitten pelkkää grindaamista ja hienouksia ei juurikaan puolin eikä toisin nähty. MuKin sentteri Alen Kuran pyörähteli korin alta tärkeitä pinnoja ja naulasi vielä ottelun loppupuolella helpottavan kolmospussituksen sukkaan. Lopputulos 62-76. Jokainen pelaaja täytti paikkansa kiitettävästi. Kentän paras oli ärhäkästi korille läpi ottelun mennyt Pyry ”Maju” Marttinen.