A-pojat nousukiidossa

13.3.2017

Joonas Timonen oli vahvalla pelipäällä Lahtea vastaan.
Joonas Timonen oli vahvalla pelipäällä Lahtea vastaan.
Koivukylässä Markus Rajala nosteli kolmostensa lisäksi myös korin alta. (Kuvat: Timo Rajala)
Koivukylässä Markus Rajala nosteli kolmostensa lisäksi myös korin alta. (Kuvat: Timo Rajala)

MuKin A-poikien kevätvire näyttää vahvasti ylöspäin. Namika Lahti kaatui ASM-ottelussa Munkkiniemessä helpohkosti ja MuKi varmisti voitollaan paikan pudotuspeleissä. Divarissakin otettiin viikonloppuna yksi voitto ja paikka final four-turnauksessa on poikien omissa käsissä.

Miesten divarikausi on takana ja MuKin A-pojat saavat nyt keskittyä pelkästään junnupeleihin. Se näkyy kundien esityksissä, sillä viime kierroksilla MuKin A-junnut ovat vieneet peliään selkeästi eteenpäin, mikä tietää hyvää pudotuspelejä ajatellen.

Tällä kertaa munkkalaisten jyrän alle joutui Namika Lahti, joka ei löytänyt lääkkeitä kotijoukkueen liikkuvaa puolustusta vastaan. MuKin rotaatiopuolustus oli kauden parasta ja uudet kokeilut tuntuivat toimivan suhteellisen kivasti. MuKi liikutti palloa terävästi ja korintekopaikkoja luotiin epäitsekkäästi. Kun heittokin putosi tarkasti niin tulostaululla loisti ottelun päätteeksi tulos 95-54.

MuKijengin pisteet jakaantuivat tasaisesti, mikä kertoo hyvästä joukkuepelaamisesta. Robin Åvist pelasi lupauksia antavasti ja Markus Rautasalo puikkelehti korille ilman suurempia ponnisteluja. Joukkueen pelaamista oli ilo seurata ja seuraavaksi MuKin SM-joukkue mittaa Pyrinnön kevätkunnon ensi lauantaina klo 13:00 poikkeuksellisesti Pirkkolassa pelattavassa ottelussa.

A-poikien divarijengillä oli viikonloppuna tuplakierros. Lauantaina joukkue kohtasi Namika Lappeenrannan ja sunnuntaiaamuna vuorossa oli taisto RU:ta vastaan. Lappeeseen otettiin vaan 9 pelimiestä mukaan, jotta peliaikaa olisi hyvin jaossa kaikille pitkän matkustuksen jälkeen. Valmennus painotti ennen ottelua, että niin sanottuihin ”no-show” suorituksiin ei olisi kenelläkään varaa, koska penkiltä ei nyt löydy paikkaajia niin paljoa kuin normaalisti.

Ottelu alkoikin ihan asiallisesti ja tekopaikkoihin päästiin hyvin. Puolustuksessakin tsempattiin kovaa eikä kotijoukkue päässyt helpolla. Ensimmäisen jakson jälkeinen kolmen pinnan johto suli kuitenkin toisella jaksolla nopeasti, kun hyvistäkään paikoista ei saatu palloa pussukkaan ja erä loppui vastustajan viimeisen sekunnin koriin. Taukolukemat viisi pinnaa kotijengille.

Kolmas jakso oli hyökkäyspäässä yhtä kärsimysnäytelmää MuKin syötellessä pallot seinille ja heitot rautoihin. Ilman erän lopun 5-0 runia pisteitä olisi ollut kasassa kokonaiset kuusi kappaletta. Tilanne kolmannen erän jälkeen -8. Neljännellä jaksolla tsemppi oli selkeästi parempaa ja MuKi nousikin loppuvaiheessa jo kolmen pinnan päähän, mutta voittoon asti ei viimeistelyn taso ottelussa kantanut. Loppulukemat 69-58 Namikalle.

Otteluun keskittymisessä olisi joukkueella parantamisen varaa, koska n. 90% niin sanotuista ”set-hyökkäyksistä” meni pitkin seiniä aina jonkun unohtaessa oman roolinsa hyökkäyksessä. Puolustus ansaitsee kuitenkin kehut! 69 pinnaa vahvalle kotijengille on asiallinen suoritus. Positiivista tapahtumassa oli myös se, että Lappeenrannan Namikan ennen kauden alkua vakavasti sairastuneet kaksi runkopelaajaa palasivat ottelussa miehitykseen ja kentällekin! Se sai varmasti kaikkien kotijoukkueen kannattajien suupielet ylöspäin.

Sunnuntaina oli sitten vuorossa aamupeli Koivukylässä Rekolan Urheilijoita vastaan, joka oli edellispäivänä ottanut kauden avausvoittonsa Rocks 2:sta. MuKi ei kuitenkaan ollut hätkähtänyt tästä vaan aloitti ottelun poikkeuksellisen hyvin. Otteluiden avausjaksot ovat olleet mukilaisille jostain syystä varsin hankalia, mutta onneksi tällä kertaa pojat olivat hereillä. Munkkalaiset nykäsivät reilussa 8 minuutissa tilanteeksi 8-26 ja peli tuntui jo ratkenneen.

Kotijoukkue syttyi vielä taisteluun sarjapisteistä ja nousi jo pisteen päähän vieraista muutama minuutti ennen puoliaikaa. MuKijengi otti kuitenkin itseään niskasta kiinni ja repäisi tauon jälken eron jälleen 20 pisteeseen, josta ei sitten enää luovuttukaan. Siitä piti huolen Markus ”Maku” Rajalan tarkka heittopeli ja ”Klaukkalan Dwyane Waden” eli Otto Lecklinin vahva korinalusvääntö. Joukkuepelin merkitystä ei voi myöskään tällä kertaa väheksyä, sillä pojat pelasivat hienosti joukkueena ja mursivat vastustajan paikkapuolustuksen oivalla syöttöpelillä. MuKille voitto numeroin 72-94.

A-pojat jatkavat divarikauttaan seuraavaksi vasta 25.3., kun sarjakärki HoNsU saapuu Munkkaan klo 12:20 alkavaan peliin.