A-pojat SM-finaaleihin!

17.4.2018

MuKijengi kaatoi U19-sarjan välierissä KTP:n suoraan kahdessa pelissä ja lunasti paikan puolustamaan viime keväänä voitettua Suomen mestaruutta. Vastus selviää keskiviikkona, kun toisen välieräparin joukkueet Rocks ja HoNsU selvittävät keskinäisen paremmuuden Rocksin kotiluolassa Kallahdessa.

Ensimmäinen välierä oli MuKin juhlaa eikä KTP päässyt missään vaiheessa kunnolla pelaamaan voitosta. "Japa" Lehtorannan hurjat otteet pitivät KTP:n iskuetäisyyden tuntumassa, mutta mitään varsinaista kiriä ei kuitenkaan nähty. Loppulukemat 100-78.

Toiseen peliin Kotkaan lähdettiin nöyränä ja tiedostettiin voiton saavuttamisen hankaluus. Karhuvuoressa ei helppoja pelejä ole tarjolla ja vierasjoukkue joutuu varsin usein seuraamaan vierestä kun kotijoukkue heittää vapaaheittoja. Juuri niin kävi sunnuntainakin ja kotijengi nousi vapareita nakutellen kolmen pisteen päähän, kun ottelua oli jäljellä 4 minuuttia. Onneksi MuKin nuoret miehet ovat olleet väkevissä liemissä ennenkin ja pää pysyi kasassa sekä lapa jäässä ottelun ratkaisevilla hetkillä ja palloa saatiin upotettua pussukkaan riittävän tehokkaasti. Lopputulos 78-87.

Ottelusarjassa väkevimpiä otteita esitti MuKin kuopus Toke Tainamo, jolla on äärimmäisen hieno kyky olla hyökkäyksessä oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Se yhdistettynä vahvaan korintekohalukkuuteen ja MuKijengin epäitsekkääseen takamiesosastoon luo äärimmäisen usein hyvinkin helpolta näyttäviä korintekotilanteita. Myös Make Rautasalo ja Pyry Marttinen pelasivat hienot välierämatsit.

U19 SM-Finaalit siirrettiin kahden viikon päähän tulevan viikonlopun U17 EYBL finaaliturnauksen johdosta. Tervetuloa Mykkiin lauantaina 28.4. tsekkaamaan pelikauden kovimpien junnujengien välien selvittelyä! Sitä ennen pelataan vielä MuKin isännöimä A-poikien VK1-sarjan Final Four. Välierät pelataan Mykissä lauantaiaamupäivänä (21.4. klo 10:00 ja 12:20), mutta sijoituspelit jouduttiin siirtämään salipulan takia Espoonlahteen (klo 16:40 ja 19:00).