Kausi pakettiin ja kesätreenit käyntiin

5.6.2018

MuKin kauden palkitut yhteiskuvassa

MuKin kausi 2017-18 pistettiin pakettiin seuran päättäjäisissä viime viikolla. Hienosti mennyttä kautta juhlisti lähes koko seuran juniorikaarti ja illan fiilinki oli totutusti rento.

MuKin päättynyt kausi oli jälleen onnistunut: A-pojat puolustivat viime vuotista SM-kultaansa onnistuneesti ja joukkue toi seuralle jo kuudennen Suomen mestaruuden putkeen. Sama ikäluokka toi valtakunnalisesta 1. divarista vielä hopeaa ja nuorimmat A-pojat (2001) selvisivät upeasti EYBL:n superfinaaliin.

U16-sarjassa MuKi sijoittui hienosti kuudenneksi ja mikäli jengi olisi viimeisellä runkosarjakierroksella voittanut ottelunsa (HyPo-MuKi 80-76) niin munkkalaiset olisivat olleet mitalipeleissä.

MuKin C-pojat pelasivat nousujohteisesti koko kauden ajan ja lopulta joukkue sijoittui SM-sarjassa neljänneksi. SM-välierässä Honka oli vain kolme pistettä parempi, joten Kisapoikien finaalipaikka jäi todella lähelle.

Miesten joukkue sijouttui M1DB:ssä kolmanneksi, mitä kauden ennakkokaavailuissa ei osattu odottaa. Nuori joukkue esiintyi erittäin pirteästi ja kauden päätteeksi seura laittoi villikorttihakemuksen sisään M1DA:han. Riittääkö joukkueen pisteet sarjapaikkaa ylemmäksi selviää kesäkuun puolivälin tietämillä.

Kauden päättäjäisissä muistettiin luonnollisesti henkilöitä, jotka ovat toiminnallaan esiintyneet edukseen tai auttaneet seuraa:

Mikrot:
Osmo Saunamäki: Mieletöntä vauhtia ja intoa treenaamiseen.
Milo: Milolta onnistuu lay upit ja helikopterit (tanssimuuvit).
Eino: Eikka on MuKin superjunnu, joka oli treeneissä lähes aina paikalla ja iloisella ilmeellä..

Minit:
”Tsemppari” = Matias Turkki. Matsu paiski tehokkaasti hommia läpi kauden ja huomasi miten kova työ palkittiin suuremmalla vastuulla ja onnistumisilla. Pojan peliin tuli kauden aikana täysin uusia elementtejä, kuten vastustajan prässääminen koko kentällä.

”Kehittynein” = Leo Sokolov. Leksa ei ole kauan korista pelannut, mutta pojan pelaamisen ero syksyllä ja nyt keväällä on valtaisa. Poika oppi kauden aikana vaikka mitä ja jos kehitys jatkuu samaa vauhtia niin pojasta tullaan vielä kuulemaan lisää.

”MVP” = Simeon Stefanovic. Simppa oli tärkeässä roolissa, kun minipoikien joukkue taisteli menestyksestä pelikentillä. Simeon osoitti valtaisaa pelikäsitystä ja taitoa nuoresta iästään huolimatta. Takamies pelasi hienosti joukkueelleen ja kehittyi aimo harppauksin kohti klassista pelinrakentajaa.

C-pojat:
"Kauden kehittynein pelaaja" = Emil Stumpf. Joukkueen ahkerimpia ja innokkaampia treenaajia koko kauden ajalta. Palkintona siitä otti hurjan harppauksen vuoden aikana eteenpäin.

"Kauden harjoittelija" = Noah Piipari. Esimerkillinen joukkuepelaaja niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Treenaa aina sata lasissa ja on poikkeuksellisen kiinnostunut itsensä kehittämisestä myös harjoitusten ulkopuolella. Tämän pojan kehitykselle ei näy rajoja.

"Kauden MVP" = Daniel Kallström. Edellinen kausi jäi alkutekijöihin loukkaantumisen takia. Teki kuitenkin kovasti töitä omalla ajalla kuntoutuakseen ja palasi tälle kaudelle kentälle erittäin vahvojen otteiden siivittämänä ja olikin yksi joukkueen avainpelaajista.

B-pojat:
”Kehittynein pelaaja” = Chris Väärmann. Vuoden aikana oppinut monia uusia asioita ja on nykyään paras lay-backin tekijä, vaikka syksyllä ei edes tiennyt, mikä se on. Kehitettävää varsinkin puolustuksessa puhumisessa , mutta sekin on jo parantunut huomattavasti.

”Team Spirit” = Rufus Campbell. Loukkaantui vaikeasti jo ihan kilpailukauden alussa (ACL), mutta on koko kauden ollut sekä harjoituksissa että otteluissa mukana ja valmennukselle isona apuna vetämällä mm. otteluiden alkulämppiä. Joukkueen hiljaisimpiin kuuluva Ruffe on myös kunnostautunut tunnelmanluojana pukukopissa ja matkoilla.

”Mister B-junnu” = Elmo Eräkangas. Johtanut joukkuetta esimerkillään ja auttanut valmennusta mm. haastavilla alkulämpillä, jotka sisältävät esim. kärrynpyöriä ja eläinkävelyitä. SM-sarjan neljänneksi kovin scoraaja ja levypalloissa, blokeissa, tupla-tuplissa sekä tehokkuudessa selkeä ykkönen.

A-pojat:
Emil Uotila: Hurjasti kehittynyt ja fyysisesti kasvanut skoraaja.
Diego Saranen: AVK1-joukkueen MVP, jonka peliin on tullut hurjasti uusia tuulia.
Touko Tainamo: U17 EYBL:ssä joukkueen selkäranka, ASM:ssä joukkueensa leading scorer, hyvät kädet ja hanakka korintekohalukkuus.
Markus Rautasalo: ”Ylivoimainen pointti, mä en tajuu miks ei oo maajoukkueessa” kommentoi eräs vastustajajoukkueen kokenut päävalmentaja Makesta.

Miehet:
Pyry Marttinen: Joukkueen kapteeni, joka otti isomman roolin kauden alkaessa ja pärjäsi siinä mainiosti. Ei anna tuumaakaan periksi, mutta naurattaa silti jokaista pelimatkoilla.
Eetu Lähdetniemi: Sentteri, joka nosti huimasti tasoaan kauden edetessä. MuKin tuki ja turva korin alla.

Erikoispalkinnot:
A-poikien buffavastaava Tarja Uotila
Miesten buffarouvat Johanna Aro ja Krista Kaminen
Taustapiru Pete Niiranen
Monitoimimies Janos Uotila
MYK:n liikuntasalin hengetär Raija Pulliainen
MuKin "kummisetä" Martti Halmesmäki

Vuoden treenaaja: Alexander ”Allu” Aglassinger. Tulee Lohjalta treeneihin lähes päivittäin ja kehitys kulkee samalla vauhdilla. Käy maanantaisin Munkkiniemessä aamutreeneissä klo 7:30 alkaen...sitkeä ja motivoitunut poika.

Vuoden symppis: Mikael Valtonen. Kaikkien kaverina tunnettu Miklu ottaa aina joukkuekaverit huomioon ja laittaa muut joka kerta etusijalle ennen itseään. Todellinen joukkuepelaaja isolla J:llä.

Vuoden opiskelijat: Ylioppilaiksi kirjoittaneet A-poikien Suomen mestarit Aakko Petersen (LYK), Aron Dahlberg (MYK), Enzo Kaminen (MYK), Jarno Oksanen (MYK) ja Oskari Koskela (PHYK).

Vuoden valmentaja: Jussi Tahvanainen. A-poikien Suomen mestruuteen joukkueensa luotsannut Jussi on kehittynyt analyyttiseksi ja pelaajistaan välittäväksi tulevaisuuden huippukoutsiksi.

Vuoden MuKilainen: Arja Marttinen. "Urtsi" on pitänyt kiitettävästi huolta seuran taloudesta ja hänen työnsä arvo seuralle on ollut sanoinkuvaamaton. Urtsi jättää tehtävänsä kauden jälkeen ja MuKi haluaa kiittää häntä kaikista yhteisistä vuosista.

Vuoden poikajuniori: Joonas Timonen. "Jonde" on kehittynyt vuosi vuodelta kohti kotimaan kärkeä ja hänelle voi luvata pelaajana valoisaa tulevaisuutta. Mahtavien pelitaitojen lisäksi Joonas on herrasmies vailla vertaa. Hän ottaa muut aina huomioon ja saapuu treeneihin hymyssä suin. Nuori mies on erittäin vastaanottavainen ja helposti valmennettava.

Munkkiniemen Kisapojat r.y. haluaa kiittää kaikkia tahoja, jotka ovat auttaneet seuran nuorisotyötä kauden aikana. Nyt on aika vetää hieman henkeä ja nauttia kesästä. Joukkueet harjoittelevat jo kesätreenien muodossa ja syksyllä touhu jatkuu taas täydellä vauhdilla. Seura toivottaa kaikille hyvää kesää ja muutaman kuukauden päästä taas halleilla nähdään!

Olli Uuström (-06) Jarno Oksanen (-99) veivät Munkkiniemen Kotipizza heitto-challengen nimiinsä.
Megatiputukseen osallistui lähes sata MuKijunnua...
Ja ykköseksi sekä Ballzyn lahjakortin onnelliseksi voittajaksi selviytyi Simeon Stefanovic (-06).