MuKi jatkoon Suomen Cupissa!

5.12.2018

Cupin ensimmäisen kierroksen ottelun Salon Vilppaalle hävinnyt Mukijengi oli pakkovoiton edessä, jos taivalta kyseisessä sarjassa haluttiin jatkaa. Sama oli tilanne myös sarjaporrasta ylemmällä eli M1DA:ssa pelaavalla JBA:lla. Kovan alun ansiosta MuKi onnistui nappaamaan lopulta selkeän voiton ottelusta.

Suomen Cupin tämän kauden formaatissa kaikki joukkueet pelaavat vähintään kaksi peliä, joista toisen voittamalla pääsee kolmannelle kierrokselle. Sekä MuKi että JBA olivat hävinneet omat ensimmäiset pelinsä, joten juoni oli selvä: Voitolla jatkoon.

Ottelu alkoi MuKin tasoitusheitoilla ja Okko Ailion ilmapallon siivittämänä vierasjengi nappasi 15-0 johdon ennen aloitusheittoa. Kostoksi kauniista ilmapallosta Okko naulasikin ottelussa sitten lähes kaikki muut heittonsa säkkiin, samoin kuin tekivät ensimmäisellä puoliajalla kaikki muutkin Mukijengin pelurit ja taululle hurjasteltiin isoon taukoon mennessä 71 pistettä. Kolmoset tippuivat alkuun ilman puolustajia 5/10 ja ensimmäisen kahden jakson aikana puolustajien kanssa 10/13. MuKi aikookin jatkossa Cupin peleissä heittää tasoituskolkit siten, että heitot ovat vahvasti häirittyjä.

Kolmannella jaksolla JBA sai oman hetkensä ja kuroi hetkellisesti eron n. reiluun 20 pisteeseen, mutta MuKi vastasi omalla runilla jonka jälkeen loppuottelu pelailtiin pois. Lopputulos 82-106. Kiitokset JBA:lle ottelujärjestelyistä sekä rehdistä pelistä ja tsempit loppukauteen!