MuKi tarrasi kiinni U19 SM-sarjan kärkipaikkaan

27.1.2018

Tuomas Oksa pelasi kovan matsin Rocksia vastaan.

A-poikien kärkimatsi pelattiin lauantai-iltana Helmi Centerissä, missä Rocks isännöi MuKia. Vierasjoukkue oli alun jälkeen niukasti kuskin paikalla ja teki tarvittavan piste-eron vasta ottelun viimeisellä neljänneksellä.

MuKin valmennusstaffi mietti kuluneella viikolla, millä kokoonpanolla lähdettäisiin haastamaan Rocksia, kun sunnuntaina kuitenkin pelataan mahdollisesta M1DB:n runkosarjan voitosta LoKoKo Bisonsia vastaan. Poikia ei haluta kuormittaa liikaa, mutta toisaalta voitosta pitäisi taistella. MuKi teki päätöksen huilauttaa Rocks-ottelussa Eetu Lähdetniemeä, Emil Uotilaa, Oskari Koskelaa ja Markus Rautasaloa, jotta he saisivat pelata sunnuntaina tuoreilla jaloilla. Lisäksi sivussa olivat loukkaantuneet Joonas Timonen, Okko Ailio, Enzo Kaminen ja Jarno Oksanen, joten luottoa annettiin MuKin 01-pojille, jotka hoitivatkin tonttinsa hienosti.

Helmi Centerin katsomot täyttyivät ennen ottelun alkua ja harmillisesti tuli mieleen, että näitä matseja pitäisi olla enemmän kuin vain kaksi runkosarjan aikana. Vuosikaudet MuKi ja MaSu väänsivät junnusarjoissa tiukasti ja nyt viime aikoina MaSun ja Wartin yhteistyöseura Rocks on ollut MuKin kovin haastaja.

Ottelu alkoi Rocksin komennossa ja MuKi tyytyi pyörimään kolmosen kaarella ilman suurempaa uhkaa hyökätä korille. Rocksin pitkä sentteri Aleksi Liukko toimi maalivahtina korin alla ja kun MuKin heittopeli takkusi avausneljänneksellä niin ensimmäisen kympin jälkeen tilanne oli 20-15. MuKia piti pelissä mukana lähinnä Pyry Marttisen vahvat otteet.

Toinenkin jakso käynnistyi kotijoukkueen nykäisyllä ja ajassa 12:54 MuKin valmentaja Jussi Tahvanainen joutui komentamaan joukkueensa aikalisälle tilanteessa 29-22. Rocks-katsomossa juublattiin, mutta MuKin pojat eivät antaneet sen vaikuttaa suorituksiinsa. Vierasjengi roikkui koko jakson Rocksin kyydissä ja puoliaikatauolle siirryttiin tilanteessa 38-35.

Tauon jälkeen Coach Tahvanainen marssitti kentälle hieman pienemmän viisikon ja joukkue rupesi löytämään väyliä korille Tuomas Oksan johdolla. Liukkaasti liikkuva takamies hassutti kaitsijansa hyvillä harhautuksillaan ja jos puolustaja antoi tilaa niin silloin poika rankasi bonuskaaren takaa. Myös Filemon Halmesmäki onnistui viivan takaa aina tarvittaessa ja MuKi siirtyi koko ajan vahvemmin kuskin paikalle.

Neljännellä jaksolla, kun aikaa oli jäljellä alle viisi minuuttia MuKi johti jo 59-73, mutta muutama turhan nopea ja harkitsematon heitonvalinta antoi Rocksille mahdollisuuden nousta takaisin peliin ja taisteluun voitosta. Ei kulunutkaan kuin pari minuuttia ja Rocks oli aivan kannassa (69-74) Aleksi Liukon ja Jesse Mäkelän koreilla. MuKin pojat ovat kuitenkin keitetty vahvoissa liemissä, se on viime vuosina nähty, eikä nytkään joukkue herpaantunut, vaan kontrolloi ottelun nimiinsä lukemin 69-79.

Voiton ansiosta runkosarjan ykköspaikka ja kotietu pudotuspeleihin on vahvasti tarjolla munkkalaisille, vaikka otteluita on tietenkin vielä reilusti jäljellä. MuKin pitää hävitä lopuista kahdeksasta pelistään vähintään kolme, jotta Rocks tai kolmantena oleva HoNsU siirtyisi MuKijengin ohitse. Asenteen pitää olla kohdallaan kevään loppupeleissä, jotta näin ei pääse käymään.

Alexander "Allu" Aglassinger jatkaa kehittymistään ja nyt pojalle tilastoitiin joukkueensa paras +/- lukema.