MuKille A-poikien Suomen mestaruus!

1.5.2018

MuKi voitti A-poikien Suomen mestaruuden Kallahdessa kuten myös viime keväänäkin. Kultamitali on seuralle jo kuudes peräkkäinen.

Munkkiniemen Kisapoikien U19-jengi uusi viime kevään mestaruutensa paikallisvastus Helsinki Rocksin kotisalissa Kallahdessa tiukan väännön päätteeksi. Rocks jätti kentälle kaikkensa, mutta se ei aivan riittänyt voittoon saakka toisessa osaottelussakaan. MuKijengi uusi viime kevään mestaruutensa suoraan otteluvoitoin 2-0.

Ensimmäisessä finaaliottelussa Munkkiniemessä lauantaina kotijengi tuli otteluun höyryveturin lailla ja takoi pisteitä tulostaululle oikein huolella. Ero revittiin parhaimmillaan lähes 30 pisteeseen ja kolmoset painettiin pussukkaan ottelun aikana lähes 60 prosentin osumatarkkuudella. Hyökkäyksessä vyörytettiin laajalla materiaalilla ja koko 12 pelaajan rosteri osallistui pistetalkoisiin. Ensimmäinen SM-finaali päättyi lukemiin 100 – 75 ja valmistautuminen seuraavan päivän otteluun alkoi saman tien.

Sunnuntaina Kallahdessa oli eri ääni kellossa ja Rocksin pojat olivat tulleet pelaamaan. Kaikki screen-tilanteet vaihdettiin ja sen jälkeen roikuttiin edessä kaikilla voimilla. Korinalustaa tukittiin vahvasti ja siitä huolimatta heittoja ehdittiin haastamaan lähes poikkeuksetta. MuKi oli täysin helisemässä valmennusta myöten ja puoliajalle selviydyttiin ainoastaan neljän pisteen johtoasemassa 35-39. Toisella puoliajalla meno vaan kiihtyi ja korinteosta tuli entistäkin vaikeampaa. Hirmuisen ja molemminpuolisen puolustustaistelun keskeltä ei koreja saanut ostamallakaan ja jokainen tilanne pelattiin loppuun saakka. Ottelu kulminoitui Eetu ”Löbö” Lähdetniemen raapimiin hyökkäyslevypalloihin sekä Pyry Marttisen riistoon ja koriin n. 20 sekuntia ennen täyttä aikaa, joka vei MuKin 6 pisteen karkumatkalle. Siitä Rocks ei enää toipunut. Lopputulos 61 – 69 ja Suomen mestaruus Munkkaan.

Ottelu päätti myös kaikkien MuKin 1999 syntyneiden juniorivuodet ja se toikin haikeutta ottelun jälkimaininkeihin. Samalla päättyi myös kilvoittelu Rocksin eli entisen MaSun vastaavan ikäluokan kanssa, kun nuoret miehet ottivat toisistaan viimeistä kertaa mittaa juniorikentillä. Toivottavasti sama meno jatkuu tulevaisuudessa isommilla areenoilla.

Kokonaisuutena koriskausi 2017-2018 oli MuKin U19 jengille menestys, sillä pelattavat sarjat palvelivat jokaisen pojan kehitystä ja pelejä riitti kaikille. Treeneissä meno oli välillä hurjankin kilpailullista ja siitä antaa osviittaa se, että peräti 10 pelaajaa on saanut kutsun alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkueleiritykseen. Aluesarjassa tahkottiin pelejä koko kauden ajan ja lopulta jäätiin juuri aluefinaaleiden ulkopuolelle, valtakunnallisesta ykkösdivisioonasta muistoksi jäi viime kauden tapaan hopeamitalit. 2001 syntyneiden jengi pääsi viimein ottamaan osaa EYBL turnaussarjan superfinaaliin ja sieltä saatu oppi on varmasti mieleenpainuvaa.  Miesten ykkösdivisioonassa päästiin aina välieriin saakka, kunnes seinä tuli vastaan Helsingin Namikan muodossa. Kauden kruunasi vielä juuri päättyneet U19 SM-finaalit ja se kaikkein kirkkain palkinto. Pelejä oli kauden aikana n. 130 kappaletta ja valmennuksella välillä hieman enemmänkin hikikarpaloita otsalla. Tärkeintä on kuitenkin, että jokainen jätkä on harpannut pelikauden aikana ison askeleen korispelaajana eteenpäin ja se muuttaa koutsin mielessä kaiken koetun tuskan sen arvoiseksi. Nyt on kuitenkin aikaa hieman hengähtää ja nauttia kauden viimeisistä metreistä sekä mestaruustunnelmista.

-JT-