MuKin miesten jengin härkäviikot jatkuivat

31.10.2018

Tiistai-iltana Munkassa vastassa oli sarjan voittajasuosikki Honka. MuKi pyristeli mukana sen minkä pystyi, mutta ei mahtanut lopulta paremmalleen mitään. Honka vei sarjapisteet mukanaan Espooseen lukemin 74-82.

Ottelu eteni kori korista aina kolmannen jakson loppuun saakka, missä Honka repäisi 10 pisteen johtoaseman. Kovalla tsempillä ero saatiin yhteen pallonhallintaan, kunnes n. puolitoista minuuttia ennen päätösvihellystä Honka naulasi peräkkäisissä hyökkäyksissä kaksi kolmipisteistä häneen ja ero karkasi tavoittamattomiin.

Ottelussa suurin ero nähtiin tilanteiden rakentelussa ja sitä kautta viimeistelyssä. Honka pääsi kaiken aikaa astetta parempiin korintekopaikkoihin ja lopussa kiitos seisoi. MuKilla on vaikeuksia saada ratkaisuja maalatulta alueelta ja pala ei vielä riitä murjomaan palloa puolustajan läpi pussukkaan. Parhaimmillaan hyökkäys on liikkuvaa ja sitä on ilo katsoa, mutta hädän hetkellä ei vielä ole työkalupakissa tarpeellisia välineitä pallon toimittamiseen hyvään ratkaisupaikkaan. Ottelun viimeisillä minuuteilla kaikki kotijengin ratkaisut olivat erittäin haastettuja heittoja ja niillä harvemmin voittoa otetaan, jos oma puolustus ei toimi samaan malliin.

Myös iso määrä pieniä huolimattomuusvirheitä molemmissa päissä kenttää sekä niitä seuraava henkinen suoritustason notkahdus on tällä hetkellä liian silmiin pistävää. Solidia suorittamista tarvitaan enemmän ja kaikilta kokoonpanossa olevilta. MuKilla oli ottelussa 20 menetystä, joka on lähes kaksi kertaa liian suuri määrä. Honka taas murjoi maalatulta alueelta jopa 50 pistettä, eli auttamattomasti liian suuren määrän. 1vs1 tilanteita hävitään aivan liian helposti ja siitä johtuen joukkueen vahvuus, eli nopeatempoinen siirtymäpeli, on tällä hetkellä täysin kateissa ja nopeista hyökkäyksistä tehtiin ainoastaan 4 pistettä.

Ottelu oli kaikesta huolimatta oikein hyvätasoinen ykkösdirre B matsi ja kotijengin ilme sekä yritys täysin eri tasolla, kun kahdessa aiemmassa pelissä. Kovaa treeniä ja kyllä kausi vielä iloksi muuttuu! Kotijengin parhaat olivat Honka matsissa Rautasalo, Rajala sekä ilahduttavasti 100% pelikuntoon pian pääsevä Uotila. Ottelut jatkuvat jo tulevana sunnuntaina klo 15:00, kun EBT tulee vierailulle Munkkaan.