U17 SM sarjassa tiukka vierastappio

29.10.2018

Akseli Karppisella oli vahva iltapuhde Hyvinkäällä

MuKin 17-vuotiaiden poikien vierailu Hyvinkäällä päättyi viiden pisteen tappioon.

Vierasvoitto oli pitkään haarukassa Martinhallissa käydyssä perjai-illan (26.10) koitoksessa, mutta ihan loppuun asti eivät eväät tällä kertaa riittäneet.

MuKi voitti jokaisen kolmesta ensimmäisestä neljänneksestä ja venytti johdon enimmillään reiluun 10 pisteeseen. Viimeisen neljänneksen voitti kuitenkin kotijoukkue 14 pisteellä ja sen myötä koko pelin viidellä: loppulukemat HyPolle 76 – 71.

MuKin tehot kasaantuivat avausviisikolle, joka teki kaikki joukkueen pisteet kahta lukuun ottamatta. HyPon avausviisikon 42 pisteen saalis riitti, kun penkki lisäsi pottiin 34 pistettä.

Ottelun suurimman henkilökohtaisen pistemäärän, 33, teki MuKin Mashrur Jahan.

Kolmesta pelaamastaan ottelusta U17-joukkue on voittanut yhden ja hävinnyt kaksi. Seuraavaksi on vuorossa kotipeli Feeniks Basketia vastaan sunnuntaina 4. marraskuuta.

Ja samoin Rafin Jahanilla