U17: Vierastappiosta kotivoittoon

14.10.2018

Rafinilla oli taisteluilme kohdallaan Sykkiä vastaan

MuKin alle 17-vuotiaat pojat taipuivat SM-avauksessaan Salossa mutta ottivat komean kotivoiton Sykistä.

Lauantai-illan peli 6. 10. Vilppaan vieraana Salon urheilutalossa käynnistyi MuKin kannalta lupaavasti: puoliajalle mentiin tilanteessa 37 – 46, ja parhaimmillaan MuKi-johto venyi 12 pisteeseen. Kolmatta neljännestä hallitsi kuitenkin kotijoukkue pistein 26 – 10, joten viimeiselle neljännekselle lähdettiin Vilppaan johtaessa seitsemällä pisteellä.

Kotijoukkue kasvatti etumatkansa 17 pisteeseen, mutta MuKi ei heittänyt pyyhettä kehään. Viittä pistettä lähemmäksi ei kuitenkaan päästy, ja loppulukemat kirjattiin Vilppaan hyväksi 89 – 78.

Henkilökohtaisia tilastoja hallitsi MuKin Elmo Eräkangas 29 pisteellä ja 16 levypallolla.

Neljä päivää myöhemmin, keskiviikkona 10. 10., Munkkiniemen kotiluolaan saapui vieraaksi paikallisvastustaja Sykki. Salon-tappio oli muisto vain, ja MuKi johti vahvan avausneljänneksen jälkeen 38 – 21. Toisella neljänneksellä Sykki tuli ryminällä peliin takaisin, ja puoliajalla tilanne oli kaventunut lukemiin 57 – 50.

Peli oli intensiivistä, ja kentän ulkopuolellakin tunnelma sai kiivaita sävyjä. Tuomaritoiminta kirvoitti äänekkäitä kommentteja niin katsomosta kuin vaihtopenkkienkin päistä.

Kolmannella neljännekselle kotijoukkue otti pelin komentoonsa ja piti sen siinä loppuun saakka. Kahden viimeisen neljänneksen pisteet MuKin hyväksi 25 – 13 ja 22 – 13. Voittomarginaali repesi 28 pisteeksi ja taululla komeilivat loppulukemat 104 – 76.

Joukkueiden parhaat korintekijät olivat MuKin Mashrur Jahan ja Sykin Mikko Savolainen, jotka kirjauttivat 32 pistettä mieheen.

Kausi jatkuu 26. 10. vieraspelillä Hyvinkään Pontevaa vastaan.

Tyytyväisiä ilmeitä voiton jälkeen