Welcome to the Business End of the Season

8.3.2020

Nikolas Gustavson on kehittynyt kauden aikana kovasti ja nuorimies on päässyt kevään korvilla oikein mainioon vireeseen. Nyt on pidettävä vaan lapa jäässä kauden päätyyn saakka ja jatkettava samalla itseluottamuksella sekä hengellä! Kuva Kike E.

MuKin eri joukkueet ovat taistelleet läpi pitkän ja synkän syksyn matkallaan kohti koripalloilijan kulta-aikaa kun tosipelit alkavat, eli kevättä. Valmennus on pitänyt koko kauden ajan köydet rasvattuna ullakolla kaiken varalta jos ahdistus käy liian ankaraksi ja MuKi-toimituksen energia on mennyt kirkasvalolampusta huolimatta selviytymiseen ja raportteihin ei ole löytynyt voimavaroja. Aurinko on kuitenkin paljastanut itsensä ja toive kauden loppumisesta on herännyt niissä määrin eloon, että energiaa alkaa jälleen olla kuin ADHD:n omaavalla ihmislapsella konsanaan.

U14 jengi pelasi lauantaina kolmannen SM-turnauksensa ja vastassa oli WB-Pantterit Itä-Helsingistä sekä KTP Basket Kotkasta. Jengi otti kaksi vakuuttavaa voittoa ja nyt saldona on vielä vakuuttavampi 6-0. Joukkue on vahvasti matkalla kohti Kisakallion lopputurnausta ja seura toivottaa isot tsempit loppukauteen nuorimmilleen. U15 SM sarjassa eli RPC:ssä joukkue on taas muutamalla -05 syntyneellä vahvistettuna taistellut antaumuksellisesti isompiaan vastaan ja kovia onnistumisia vaaditaan, että portit ensi kauden U16 SM-sarjaan avautuisivat kauden päätteeksi.

U16 jengi on ajautunut kolmen matsin tappiokierteeseen, kun viimeisempänä EBT haki pisteet Munkasta tiukalla voitolla ja sarjakärki on vaihtunut kolmossijaan. Kovasti koko kauden treenanneen jengin henkistä kanttia testataankin nyt oikein kunnolla ja kohti aallonharjaa on alettava taistelemaan terveellä itseluottamuksella! Ilman vaikeuksia voitot eivät tunnu miltään ja joukkueella on edessään äärimmäisen mielenkiintoinen loppukausi. U17 nappasi kovan voiton Nokiasta edellisellä kierroksella ja vielä kaksi peliä on kautta jäljellä. Voittoputkeen vaikean kauden päättäminen onkin jengillä tavoitteena ja toivotaan, että Honkaa ja Lahtea vastaan peli kulkee ilman suurempaa mailanpuristusta.

U19 on vääntänyt ja kääntänyt pitkän kauden ohkaisella rosterilla suhteellisen menestyksekkäästi ja treenannut myös ahkerasti. Peli on kehittynyt asiallisesti sekä yksilö- että joukkuetasolla. Vastoinkäymiset ovat kasvattaneet ryhmää oivasti ja jonkinlainen kauhun tasapaino alkaa joukkueen sisällä hioutumaan. Ensi viikosta alkavat myös yo-kirjoitukset, jotka yhdistettynä koripallokauden huipentumiseen ovatkin melkoinen pala purtavaksi. Isosti tsemppiä jokaiselle jätkälle edessä olevaan urakkaan, pitäkää lippu korkealla ja yritetään nauttia viimeisistä junnupeleistä!

Miesten jengi on taas ollut ns. ”on the ropes” jo viimeisen kahden kuukauden ajan ja hurjistakaan taisteluista huolimatta voittoja ei syksyn aikana saatu kasattua millään. Kuudessa kappaleessa hävityistä peleistä ero on ollut viisi pistettä tai vähemmän, ja sehän menee aina kuluneen sanonnan mukaan valmentajan piikkiin. Niin tälläkin kertaa.

Kuitenkin kevätaurinko ja kokoonpanomuutokset ovat herättäneet Mukijengin taisteluun, yhteisöllisyys ja peli-ilo joukkueen sisällä ovat löytyneet ja viimeisestä kahdesta pelistä Korikouvoja sekä Pyrintöä vastaan on otettu äärimmäisen väkevät sekä tärkeät voitot. Joukkue on pystynyt pelaamaan kaksi ehjää 40 minuuttista ja ottanut ohjat käsiin omasta kohtalostaan. Ensi viikolla onkin edessä kaksi ottelua sarjassa pykälän alempana olevaa Järvenpään Raidersia vastaan, ensin kotona torstaina ja sitten sarjan päätöskierroksella sunnuntaina Järvenpäässä. Käsikirjoitus peleihin on äärimmäisen selkeä, sillä niissä kokonaisuutena paremmin pärjäävä säilyttää sarjapaikkansa ja häviäjän osa on tippua takaisin Divisioona B:n ihmeelliseen maailmaan. Kauneinta yhtälössä on se, että molemmat ottelut voittamalla tie pudotuspeleihinkin on vielä raivattavissa mahdollisesti molemmilla jengeillä.

Nyt jos koskaan kannattaa löytää tie katsomoon, kun joukkueet kohtaavat torstaina Töölön Kisahallilla klo 20:10 alkaen. Odotettavissa on taistelua viimeiseen mieheen saakka.

 

// J.T

Emil Uotila on noussut kauden aikana liideriksi miesten jengissä ja oikeanlainen fokus täytyy löytää tekemiseen myös viimeisissä peleissä. Kuva Kike E.