Liettuan turnaus alkoi voittoisasti

27.12.2013

Avajaiset hoidettiin tyylillä.
Avajaiset hoidettiin tyylillä.

MuKin C-pojat pelaavat parhaillaan turnausta Kaunasissa. Joukkue voitti avausottelussaan alkujännityksestä huolimatta ukrainalaisen Avangardin selkeästi pistein 30-66. Iltaottelussa MuKi kohtaa myös Ukrainasta saapuneen etukäteen vahvaksi tiedetyn BC Kievin.

MuKi aloitti ottelun hermostuneesti. Harhasyötöt sinkoilivat pitkin seiniä ja poikien punttien tutina oli silminnähtävää. Toistaiseksi vain Rakveressa vieraillutta 00-ryhmää jännitti uusi ympäristö sekä selkeästi kookkaammat ukrainalaispojat. Tauolle joukkueet siirtyivät tilanteessa 20-28 MuKin eduksi, vaikka tasoero joukkueiden välillä oli huomattavasti suurempi.

Puoliajalla olikin valmentajilla (Jussi Tahvanainen ja Henrik Aro) hyvä tilaisuus muistuttaa mukilaisille, että lähes samaa puuroa ne vastustajatkin syövät. Poikien alkujännitys karisi puhuttelun aikana ja toinen puoliaika olikin sitten MuKin näytöstä.

Tom Niiranen nakkasi kaksi kolmosta peräkkäin pussin pohjalle, kun joukkue aloitti irtiottonsa. Tuomas Oksa ajeli tehokkaasti korille ja puolusti samalla vastustajan syömähampaan tylsäksi. Hongasta lainassa oleva Tomas Pihlajamäki pelasi ennakkoluulottomasti ja loi rohkeudellaan uskoa koko joukkueeseen. Ja kun vielä MuKin peliä tyylikkäästi johtanut Markus Rautasalo masensi vastustajan takamiehen pallonriistoillaan, otti MuKi hienon voiton lukemin 30-66.

Liettuan turnausta varten MuKi oli siis saanut Hongasta lainaksi Tomas Pihlajamäen sekä vahvan ottelun pelanneen Miro Salmelan Karkkilasta. Pojat täydensivät MuKin 9 pelaajan ryhmää mainiosti, sillä matkassa mukana olevat Touko Tainamo ja Teemu Suokas eivät pystyneet flunssan takia vielä pelaamaan.

Joukkue kohtaa iltaottelussa BC Kievin, joka on EYBL:n 00-sarjassa voittanut kolme peliä viidestä. Tapiolan Hongan C-pojat kohtasivat BC Kievin marraskuun lopulla Tallinnassa pelatussa EYBL-turnauksessa ja espoolaiset kärsivät silloin tappion lukemin 80-51. Nyt MuKi luottaa Tomas Pihlajamäen antamaan scouting reportiin ja sen avittamana joukkue lähtee kaatamaan ukrainalaisia, jotka voittivat aamulla Saboniksen koripallokoulun pistein 57-55.

 

Avangard - MuKi 30-66

MuKin pistemiehet: Tuomas Oksa 22, Tomas Pihlajamäki 16, Tom Niiranen 8, Daniel Saranen 7, Miro Salmela 6, Markus Rautasalo 4 ja Jan Novitsky 3.